Siisteys on poikkeustila!

Meillä on sotkuista. Kuka täällä oikein sotkee? Tunnustan, minä olen tämän talouden suurempi sotkupossu. Tavarat eivät vaan aina pysy järjestyksessä. Etenkin vaatekaappi on haaste. Eipä tuo minua kauheasti haittaa. Paniikki iskee vasta kun vieraita on tulossa. Apua, meillä on sotkuista - äkkiä luuta käteen!  

Keittiötaso

Miksi ihmeessä ihmiset siivoavat vieraiden tullessa, ylläpitäen illuusiota täydellisen puhtoisesta kodista? Jos jollekin on iskostunut mielikuva, että meillä on aina siistiä, paljastan sinulle pölyisen totuuden. Mikä siinä on niin kamalaa jos pölykoirat haukkuvat nurkissa ja sanomalehdet putoilevat keittiön pöydältä? Voihan sitä toki ojentaa ne pahimmat sotkut, jotta vieraat mahtuvat ovesta sisään. Kaikki ylimenevä on hätävarjelun liioittelua! Mitä minä oikeasti pelkään? Saavani otsaan leiman sotkuisesta kodista, tekevän minusta huonomman ihmisen? 

Olohuoneen tv-taso

Sotkut standardiksi

Kaikki te siistit kodinomistajat – te olette yli-ihmisiä, jotka suoriudutte mahdottomasta. Miten te sen teette? Onko teillä siivouspäivät? Tai kenties kotiapulainen?

Aion nyt tehdä sen, mitä kenenkään ei tulisi ja samalla jokaisen pitäisi tehdä! Julkaisen kaikessa kauneudessaan kuvan sotkuistamme. Kehotan kaikkia samanhenkisiä tekemään samoin. Julistetaan sotkut standardiksi ja siisteys poikkeustilaksi.

Haaveilen Tobi-höyrysilittimestä

P.S. Jokin pieni ääni sisälläni väittää, että tulen vieraiden tullessa siivoamaan kuten ennenkin. Olenpa ainakin kerran räväyttänyt. Tai pikemminkin ikuisesti, sillä se mikä Internetissä julkaistaan, säilyy ainiaan.

HAUSKAA VIIKONLOPPUA kaikille, niin sotkuille kuin siisteillekin =D. 

Imuri vei voiton!

Äiti – tuo myyttinen henkiolento

Keskuudessamme elää tuhansia myyttihahmoja. Suurella todennäköisyydellä olet itsekin kyseinen sadunhohtoinen taruolento. Äiti, tuo kaikki hoitava, hyväntuulinen pyhä madonna.

Etuliite se äidin määrää

Äiti-sanalla on yhtä monta merkitystä, kuin äitejä maailmassa. Kaksituhatta luvulle tultaessa äiti-sana on saanut eteensä erilaisia lisäliitteitä. Curling-äiti, luomu-äiti tai tiikeri-äiti, nykyään ei voi olla pelkkä äiti. Sinun tulee tarkentaa minkälainen äiti sinä olet. Tulevaisuudessa lapset eivät enää leiki perheleikkejä, joissa esiintyy äitejä. Tulevissa leikeissä vilahtelee niin ura-äitejä kuin koti-äitejä, pelkät äidit ovat historiaa. 

                                                                                                                 

                                                                      

Äidin kielletyt tunteet

Äiteyteen liittyy paljon suuria tunteita ja odotuksia.  Äideiltä odotetaan paitsi oikeanlaisia tekoja, myös oikeanlaisia tunteita. Väestöliitto julkaisi vuonna 2008 kirjan, Äidin kielletyt tunteet. Kirjassa 63 äitiä kertovat omista, kielletyiksi kokemistaan tunteista. Negatiiviset ja itsekkäät tunteet herättivät äideissä pelkoa ja häpeää. Monet kokivat vaikeiksi myös tilanteet, joissa äiti joutui asettamaan oman etunsa lapsen edelle.

Väestöliiton tutkijoiden mukaan kyseiset tunteet, eivät suinkaan ole poikkeavia, vaan niitä esiintyy kaikilla äideillä. Mitä vähemmän näistä tunteista puhutaan, sen kauemmin äiti-myytti, onnellisena ja iloisena tilana, säilyy yhteiskunnassamme. 

Tarpeeksi hyvä!

Äitinä oleminen ei siis aina ole tai tule olla herkkua. Saarioinen taas antoi oman panoksensa äiteyden helpottamiseen, lanseeraamalla ”Äitien tekemää ruokaa”. Ihan kiva, mutta mitä tekemistä näillä einesaterioilla on äitien kanssa. Ei sitten mitään. Äiteydellä vaan sattuu olemaan hyvä brändi, jolla myydä kotitekoisen ruuan illuusioita. 

Hituinen jos, elää sisälläni.

Äidin saappaat ovat isot täytettäviksi. Kun ajatus äiteydestä pelottaa, turvaudun Donald Winnicottin käsitykseen tarpeeksi hyvästä vanhemmuudesta. Useimmat vanhemmat ovat tarpeeksi hyviä vanhempia, eikä täydellisiä vanhempia ole olemassakaan. Ainoa etuliite joka äiti-sanan eteen tulisi liittää, on ”tarpeeksi hyvä”. 

Lisää tietoa Väestöliiton kirjasta, Äidin kielletyt tunteet.

http://www.vaestoliitto.fi/nettikauppa/vanhemmuus/?num=249778&upotusURI=/nettikauppa/vanhemmuus/&x198862=Select/Card 

Äidit mukaan Big Brother -taloon

Koukuttaako myötähäpeä vai kiinnostaako toisten kännisekoilu? Jos vastauksesi on kyllä, seuraat luultavasti Big Brotheria.

Näin Kreikassa

Juodaan viinaa, tehdään parempaa viihdettä näin. On todellisuus kuivaa aina vain. Mitä Big Brother-ohjelmalle oikeastaan tapahtuisi, jos alkoholihanat lyötäisiin kiinni? Lässähtäisikö ohjelma pannukakuksi, surkeiden katsojalukujen takia? Tällainen floppi nimittäin kävi Kreikan Big Brotherissa vuonna 2005, kun kreikkalaiset keksivät lisätä äidit mukaan ohjelmaan. Kilpailijoiden äitien mukaan tuominen Big Brother -taloon, ei kreikkalaiskatsojia miellyttänyt ja ohjelma palasikin vanhoille urilleen tuotantokauden puolivälissä. Lieneekö syynä sitten ollut, etteivät kreikkalaiset kilpailijat kehdanneet känniörveltää äitiensä nähden? 

Klirr ja skål!

Suku on parasta viihdettä

Vaikka tämä loistouudistus ei toiminutkaan Kreikassa, se saattaisi hyvinkin toimia Suomessa. Suomen Big Brother -konsepti pitäisi ehdottomasti uudistaa äideillä. Ajatelkaa mitä herkkua tästä syntyisi! Suljettaisiin joukko nuoria aikuisia Big Brother -taloon, heidän äitiensä kera ja annettaisiin keitoksen muhia pitkään ja hartaasti. Viinahanoja ei suinkaan laitettaisi kiinni vaan annettaisiin äitien määrätä kuinka paljon oma lapsi juo. Kyllä siinä, jos yhdellä, niin toisellakin palaisi pinna. Roihuava sukurakkaus on parasta viihdettä!

Pitkäniemi – huokaus kauneutta

Keltaiset jykevät kivirakennukset Pyhäjärven rannalla - Tervetuloa Nokian Pitkäniemeen. Täällä on aika pysähtynyt. Luulen päärakennuksen kellon lyöneen viimeisen kumahduksensa 1800-luvun lopulla, jolloin kaikki tämä seesteinen kauneus sai alkunsa. Kasvoi puutarhaksi, huvimajoineen ja puukujineen, kivilinnojen ympärille. 

 

Jalanjäljet rantapolulla

Keiden jalanjäljet ovat painautuneet rannan poluiksi? Lukuisat ovat ne tarinat ja ihmiskohtalot, jotka Pitkäniemi kätkee sisällensä. Huokauksia, huutoja ja kyyneleitä, kenties. Onnistumisia ja jälleennäkemisiä, niitäkin. Tämä on kaikki arvailua, mielikuvituksen haparoivaa lentoa.  Se on kuitenkin varmaa, että täällä on eletty, jopa kuoltukin. Pitkäniemi toimii edelleenkin psykiatrisena sairaalana, vaikkei sitä päältäpäin osaa arvata. 

 

Toivoen, muistaen
Lehdissä on keskusteltu Pitkäniemen psykiatrisen sairaalan sijainnista. Sanotaan, että sairaalan tulisi olla keskeisellä paikalla, mieluiten sijaita samassa pihapiirissä Tampereen yliopistollisen sairaalan kanssa, jonka osana se toimii. Mitä ikinä tulevaisuus tuokaan tullessaan, toivon Pitkäniemen säilyvän entisellään. Inspiroivana paikkana, jossa jokainen rantakivi laulaa omaa säveltään. Hyräillen toivoen, muistaen sanat, jotka herättivät kohmeisen unesta.  

Lisää tietoa ja kuvia Pitkäniemestä:

www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1955 

Yritysmummon pestiin tungosta

Yritysmummon pesti oli perjantaihin mennessä, kiinnostanut 140 ihmistä.  Tämä huima hakijaluku saavutettiin 2 päivässä, kertoo Bitwise-yhtiön toimitusjohtaja Tomi Mikkonen, päivän Aamulehdessä.  Suurin osa hakijoista oli naisia, vaikka pestiin haetaan yritysmummoa/vaaria. Ikäjakauma oli 25–68 vuotta. 

Kaikki alle 60-vuotiaat tulisi diskata heti, sillä he eivät ole ikänsä puolesta vielä saavuttaneet, kunniakasta mummon ikää. Vielä toki ehtii lähettää hakemuksen, sillä hakuaika päättyy vasta keskiviikkona. 

Lisää tietoa asiasta blogikirjoituksessa: Yristysmummo hakusessa

Nappi päivässä!

Buttons are a girl’s best friend. Ainakin tämän tytön, sillä nappeja ei voi olla ikinä liikaa. Eilen nappikokoelma kasvoi entisestään, esimerkiksi ihanilla turkooseilla napeilla, joissa on keskellä valkoinen helmi, kultareunuksen kera. Mukaan tarttui myös paljon muita kaunokaisia, kuten väriä valon mukaan vaihtavat punamustat isot napit. Kyseiset napit koristavat nykyään mustan trenssini hihansuita. Valitettavasti näitä nappeja oli vain kaksi kappaletta, olisin mielelläni vaihtanut kaikki trenssini napit. Mutta kyllä nämä kaksikin saavat muutosta aikaan. 

Harvinaista kylläkin on, että napit ovat kiinnitetty vaateparteen, sillä yleensä napit jäävät käyttämättä. Onko se sitten viitseliäisyyden puutetta tai jotain ihan muuta? Veikkaan viimeisintä vaihtoehtoa, sillä ihaninta on kaataa kaikki napit ulos purkista ja ihailla niitä. Kyllä, olen kuin Roope-setä rahasäiliössä, joka ei raaski käyttää pennosiaan. 

Nappi näpistys

Nappimaniani sai alkunsa, ollessani niin pieni, etten edes itse muista ensi kohtaamista. Täytyy siis turvautua äidin kertomaan. Kävimme usein kangaskaupassa ollessani pieni. Äiti nimittäin ompeli siihen aikaan paljon. Palatessamme kotiin yhdeltä näistä kauppareissulta, olin ylpeänä näyttänyt isoa punaista nappia, jonka olin näpistänyt kangaskaupasta. Äiti ei ollut asiasta yhtä iloinen ja pisti minut palauttamaan napin. Köröttelimme sämpylämallisella Saabillamme takaisin kangaskauppaan, jossa jouduin antamaan nappini takaisin kaupantädille.  Buuhuu, sitä elämän vääryyttä! 

Veikkaan, että kyseinen nappiepisodi on iskostunut alitajuntaani, vaikuttaen siten, että minun on pakko saada kaikki maailman napit. Eihän tätä nappimaniaa oikein muutenkaan voi selittää. Nappi päivässä tekee hyvää!  

KOSKETUS TEKEE HYVÄÄ

Ihanaa, että olet siinä. Kosketus rauhoittaa ja lisää mielihyvän tunnetta. Ennen kaikkea kosketus on yhteys toiseen ihmiseen. Se kertoo, että emme ole yksin. 

Eniten kosketusta ihminen saa elinikänsä ensimmäisinä vuosina. Teini-ikää lähestyttäessä koskettaminen vähenee, kun taas aikuisikään tultaessa kosketus saattaa lisääntyä, esimerkiksi parisuhteen myötä. Iän karttuessa koskettaminen lisääntyy jälleen, ihan jo ajatellen miten paljon vanhus saa kosketusta osakseen eri hoitomuotojen kautta. – Mites täällä voidaan, vanhainkodin hoitaja kysyy, samalla silittäen papan selkää.

Saanko halata?

HaliCard toimii kaikkialla maailmassa.

Aikuisten välillä kosketus ei olekaan yhtä yksioikoinen asia. Eteenkin vastakkaisten sukupuolten välillä, kosketukseen liittyy useimmiten seksuaalisia jännitteitä. Käsipäivää toki sanotaan, mutta hyvää oloa tämä rutiininomainen kosketus harvemmin antaa. Halaaminen on tuttujen kesken nykyään arkipäivää, mutta kuitenkin paljon tavallisempaa naisten, kuin miesten kesken. Soveliaaksi halaaminen muuttuu miesten kesken urheilun parissa. Silloin saa kosketella, vaikka suukonkin moiskauttaa poskelle, kunhan asianyhteyteen liittyy pallo tai maila.

Elintärkeä kosketus

Tuntoaisti kehittyy aisteistamme ensimmäisenä ja säilyy pisimpään. Vaikka iäkäs ihminen ei kuule tai näe, hän aistii kosketuksen. Vauvalle kosketus on avain maailmaan. Sen avulla vauva oppii ja oivaltaa. Terveen psyykkisen kehityksen kannalta, kosketus on myös vauvalle elintärkeä. Vanhemman rakastava kosketus on itsetunnon ja itseluottamuksen perusta.

Kosketus saattaa jäädä taka-alalle tietyissä elämänvaiheissa. Ajatelkaamme vaikka teini-ikää, jolloin nuori tulee enemmän tai vähemmän allergiseksi vanhempien kosketukselle. Ikään liittyy monenlaista problematiikkaa, joten eikö hali juuri olisi kohdallaan tässä iässä? Eteenkin pojat jäävät tässä iässä vaille kosketusta, sillä he alkavat seurustella tyttöjä myöhemmin.

                                                                                    

HaliCard paranee vanhetessa.

Mistä kosketusta?

Hierojalla ja kampaajalla aikuinen saa nauttia kanssaihmisen kosketuksesta. Myös lemmikkieläimen silittäminen tuo samankaltaisen hyvän olon tunteen. Mutta, sitten nuo tahot loppuvatkin, jos kotoa ei löydy hellyyttä jakavaa kumppania. Kosketuksesta on selvästi puutetta yhteiskunnasamme. Olisikohan Auvisen ja Saarisen kohtalot saaneet eri käänteen, jos he olisivat saaneet enemmän kosketusta osakseen aikuisiällään? Sitä ei varmaksi voi sanoa, mutta se on varmaa, että hali päivässä parantaa elämänlaatua.  

Yritysmummo hakusessa

Työvoimatoimisto, ei paljon hymyilytä. Paitsi tänään, yllätti sitten makoisan lämpimästi.

Tehokkuuden mekan ja superihmis-jahdin keskeltä löytyi tyyssija. Yritys etsii ”yritysmummoa tai vaaria” loihtimaan toimistoon pullantuoksuisen ympäristön. Ovat kyllästyneet nykymaailman menoon ja haluavat vanhanajan kotihengettären piristämään päivää. 

Haluaisin olla paikalla kun haastattelevat kyseiseen työpaikkaan ehdokkaita.

          - Hei, olen Hilma 75-vuotta. Leivon karjalanpiirakat vasemmalla kädellä, samanaikaisesti kutoen villasukat koko toimiston poppoolle.

Satun tuntemaan yhden tällaisen supermummon. Tehoa riittää 24/7 ja enemmänkin. En tiedä miten hän sen tekee? Aina yhtä iloinen ja ihana. Tämä on iso hali ja rutistus kaikille kullanarvoisille isoäideille. Olemme lapset sitten kuinka isoja tai vanhoja, mikään ei vedä vertoja mummun pullalle.

  Tässä kyseinen ilmoitus

"Bitwise etsii bittiperheeseen yritysmummoa. Haaveilemme
pullantuoksuisesta, vanhan kansan työmoraalilla varustetusta
mummosta.

Hänen tehtäviinsä sisältyisi toimiston siistimistä, kukkien kastelua,
kaupassa käyntiä, vieraiden kahvittamista ja leipomista.
Työ saattaa satunnaisesti sisältää myös lastenhoitoa.

Tarkoitus ei ole rutistaa mummosta viimeisiä mehuja, vaan työajat ja
määrät voidaan sopia. Olemme vain kyllästyneet tähän hektiseen
nykymaailman menoon, jossa kukat kuivuvat, pölypallot kiitävät
käytävillä, pullat myydään muovipusseissa ja palaverisämpylöiden
välissä on aina samat täytteet. "

Lähde: Työvoimatoimiston avoimet työpaikat/ Tampere

Maanantai on vaarallinen, minihame suojatiellä turvallinen!

Maanantai ei ole ainoastaan harmaa, vaan myös vaarallinen. Eniten työmatkatapaturmia sattuu nimittäin maanantaisin. Perjantai on riskittömämpi vaihtoehto, koska se on tilastollisesti turvallisempi. Eli maanantaina kannattaa jäädä kotiin peiton alle, ties vaikka mitä vaaroja työmatkalla vaanii. 

Auts, nyt jäi kengän korko kiinni sadekaivon ritilään. Voihan mukulakivi ja liukkaat portaat! Työmatkalla naiset ovat miehiä tapaturma-alttiimpia. Tämä on tilastollinen fakta, jonka epäillään johtuvan naisten käyttämistä kengistä. Ovat kuulemma erilaiset kuin miesten kengät. Toiseksi syyksi epäillään julkista liikennettä, sillä naiset kulkevat miehiä useammin joko julkisilla tai jalan.  

Minihame tuo oiva pieni keksintö

Aamulehden Moro-liitteessä testattiin minihameen tehokkuutta suojatiellä. Toimii, autoilijat pysähtyivät useammin, kun lyhythameinen neitokainen ylitti suojatietä. Minihame on naiselle turvallinen suojatiellä, muuten en mene takuuseen hamosen turvallisuudesta. Kovin vilpoinen vaate ainakin on näin syksyn sateilla, joten miten saisimme nuo ratin takana olevat miehet huomaamaan meidät myös pakkassäällä? Pitäisikö hame nostaa korviin tietä ylittäessä tai riittääkö perinteinen heijastin? 

Jos meillä naisilla on syytä varovaisuuteen talvella, on miehillä syytä varovaisuuteen vuoden ympäri. Moro-liitteen testituloksien mukaan ei ollut väliä miten mies oli pukeutunut ylittäessään suojatietä. Auto kun ei pysähtynyt sen useammin, oliko mies puku päällä tai verkkareissa. Eivätpä sitten keksineet laittaa miestä ylittämään tietä minihameessa. Luulisi tuon näyn pysäyttävän autoilijan kuin autoilijan. Minä ainakin lupaan sammuttaa auton ja tulla onnittelemaan miestä onnistuneesta asuvalinnasta ihan kädestä pitäen.  

Miehet- sääret esiin ja autot jätetään kotiin!  

Yhtään Hello Kittyä ei vahingoittunut kuvausten aikana.

 

Tiedot: Tapaturmavakuutuslaitosten liiton tilastot vuosille 1999 - 2009.

Tujaus asennetta ja maxipakkaus huumoria

Tästä se alkaa, blogin kirjoittaminen. Mistä sinä ajattelit kirjoittaa? Kaikesta ja vähän tuostakin. Eihän tuo ole mikään vastaus! Ei niin, minä aukaisin rajat ja täällä alkaa olla tunnelma pilvissä. Hei Tunne, älä korkkaa sitä skumppaa!  Järki ei ole vielä paikan päällä. Se on varmaan taas jumittunut Mensan kokoukseen. Tai anna mennä: SKÅL!

Tämä blogi on kuin Maija Poppasen matkalaukku, sinne mahtuu ihan kaikki, mitä nyt matkan varrella ikinä saattaa tarvita. Kuten pinkit korkokengät, tujaus asennetta ja maxipakkaus huumoria.

Muista ottaa matkavakuutus ja kaikki rokotukset. Tämä ei ole ruotsinristeily, pikemminkin tutkimusmatka Venuksesta Marsiin. En usko, että ihminen on ikinä astunut jalallaan kuuhun. Herra Kubrick teki pitkän leffan ja loput näytettiin telkkarissa 21. heinäkuuta 1969. Tämä on hyppyaskel minulle, kierreportaat ihmiskunnalle.

Kuppi ei vastannut, se hymyili hiljaa

Isovanhempieni olohuoneessa oli jotain erikoista, sen tajusi pieni lettipäinen alakoululainenkin. Tässä huoneessa ei saanut hyppiä mustilla nahkasohvilla, eikä lasisen sohvapöydän ympärillä saanut leikkiä hippaa. Tässä huoneessa oli paljon mitä ei saanut tehdä, ehkä se siksi olikin niin kiehtova paikka pienelle lapselle kaikkine vanhoine esineineen. 

Olohuoneen perällä oli ruskea lipasto, enkä minä millään malttanut olla avaamatta sen ovia, vaikka vatsanpohjani kertoi, että tämä varmaankin kuului asioihin, mitä ei saanut tehdä. Avattuani kaapinoven, minä jäin hämmästyneenä istumaan kaapin eteen, tuijottaen sen salaista sisältöä. Olin löytänyt aarteen, siitä olin varma, sillä en mielestäni ikimaailmassa ollut nähnyt mitään niin hienoa ja kaunista. Joku oli piilottanut kultareunuksisen porsliiniastiaston kaappiin. Sen valkoisella pohjalla komeili vaaleanpunaisia ruusuja ja heleitä vaaleansinisiä ja keltaisia koristeita. Tämä oli prinsessan astiasto, vain prinsessat juovat kahvinsa näistä kupeista, minä ajattelin. 

Isovanhemmat ja prinsessakuppi

Hipaisin varovasti yhtä kuppia ja vetäisin sitten sormeni äkkiä pois, sillä pelkäsin aarteen menevän rikki pelkästä kosketuksesta. Mieleni teki kovasti nostaa kahvikuppi lautasineen käteeni, mutta jokin sisälläni tiesi, että se olisi enemmänkin kuin kiellettyä. Mietin kuumeisesti, miten kupit olivat joutuneet kaappiin, sillä ne olivat selvästi tulleet eri maailmasta, kuin siitä maalaismaailmasta, johon minä olin tottunut. Hetken pohdinnan jälkeen päädyin päätelmään, että kupit ovat kuninkaallisia, ja että isovanhemmat ovat varmasti saaneet ne ulkomaanmatkalla itse maan kuninkaalta. 

Muistelin tarinaa, pestessäni kyseisiä kuppeja omassa kodissani. Mieleni oli haikea, olivathan kupit kuuluneet edesmenneille isovanhemmilleni. Nyt ne olivat minut aarteita, joita kuului käsitellä hyvin varovaisesti ja kohdella niille kuuluvalla arvokkaalla tavalla. – Voi kuppi, jos sinä voisit kertoa tarinasi. – Tiedän, että isovanhempani on ostanut sinut Tukholmasta vuonna 1958. – Mutta mitä kaikkea oletkaan sen jälkeen nähnyt ja kokenut? – Monissa juhlissa sinä olet palvellut, viimeksi isoisäni 95-vuotis juhlissa. – Kuppeja on vielä jäljellä 12 kappaletta, mutta minne katosikaan sen kahdennentoista kupin lautanen ja asetti? Ja mistä sinä kuppiseni olet saanut särösi?  Kuppi ei vastannut, se hymyili hiljaa, sulkien kultareunuksiinsa vuosikymmeninen kuluneet muistot. 

PIKKUHOUSUNSUOJAT KAINALOIHIN!

Kirjailija, Anna-Leena Härkönen, riisui hikoilun takia mekkonsa kesken radiohaastattelun. Kainaloista paljastui pikkuhousunsuojat.  - Ne on hikisuojat,  sillä hikoilen helposti kainaloista, Härkönen totesi. 

Ensireaktioni oli  – what the fuck! Eihän kukaan pidä pikkuhousunsuojia kainaloissa. Sitten tajusin, että Härkönen on aivan tavallinen nainen. Ehkä hieman kekseliäämpi, mitä tulee käytännön nikseihin. Pikkuhousunsuojilla oli tärkeä tarkoitus, nimittäin suojella vintagemekkoa kainalohieltä. Kukapa nainen ei olisi tehnyt mitä ihmeellisimpiä viritelmiä ulkonäkönsä eteen. Niistä ei vaan hiiskuta ääneen. Siispä sanon sen nyt: IHANAA ANNA-LEENA IHANAA, vaikka tekee kipeää, niin ei haittaa!