Aina ja Onni

Karhujen valmistellessa talvea, minä herään horroksestani ja alan jälleen naputtelemaan näppäimistöä.  (”Talvea varten tankkaavat karhut ovat nyt liikkeellä”Aamulehti  16.9) Virtuaalisen hiljaisuuden aikana on tapahtunut paljon. Elämää on eletty, naurettu ja itketty, niin kuin ihmisillä nyt yleensä on tapana. Ihan oppikirjan mukaan meidän huushollissa ei kuitenkaan enää eletä. Siitä pitävät huolen Ragdoll-kissat Onni ja Aina. Murut asettuivat taloksi heinäkuussa, eikä mikään ole sen jälkeen ollut ennallaan. Ja hyvä niin! 

Aina ja Onni, ensitapaaminen. 

Pikkukisuilla on riittänyt virtaa ja uteliaisuutta. Sisarukset painivat ja jahtaavat toisiaan, niin että seinät kolisevat.  Kun virta loppuu pikkuiset nukahtavat sohvalle mitä ihmeellisimpiin asentoihin. Kyllä, kissat ovat sisaruksia samasta pentueesta, vaikka ovatkin kuin yö ja päivä. Onni on pentueen suurin, kun taas Aina pienin. Luonne-erot ovat sitäkin suurempia.

Onni on rakastettava utelias hölmö, joka tunkee pienen pallopäänsä joka paikkaan. Vessanpöntön kannet pidetään meillä visusti kiinni, sillä herra saattaa pulahtaa aamu-uinnille pönttöön.  Tämän minä opin eräänä aikaisena aamuna, puoliunisena avatessani vessanpöntön kantta. Tuskin olin kantta ehtinyt raottaa, kun Onni sukelsi pää edellä pönttöön. Tempaisin litimärän kissan pöntöstä, ajatellen että ei se omin avuin olisi ylös päässytkään. Seuraavaksi Onni otti loikan kohti hiekkalaatikkoa ja kuopsutti tyytyväisenä hiekkaa. Voi ei, Onni olet yltä päältä hiekassa. Ei kun kissa lavuaariin ja pesulle. Onneksi herra ei pelkää vettä, vaan istuu tyytyväisenä juoksevan veden alla lavuaarissa. 

Onni iltapesulla ;)

Aina

Aina on perheen pikku-neiti, joka hellyyttä kaivatessaan rääkyy ikään kuin hännästä vedettäisiin. Ei tuota mussukkaa voi olla rapsuttelematta, kun tekeytyy suloiseksi reppanaksi. Ihan milloin tahansa neitiä ei kuitenkaan saa silittää, ajankohdan Aina päättää ihan itse. Aina on kissoista rohkeampi, niinhän ne pienet yleensä ovat. Imurin äänen kuullessaan rohkeaa esittävä Onni juoksee sohvan taakse, kun taas sisko katselee murisevaa petoa vierestä. 

 

Ihanaa syksyn alkua kaikille!

Tietoa Ragdoll-kissoista:

http://www.finragdolls.net/ 

http://www.ragdoll.fi/ 

Ainan ja Onnin kasvattaja:

http://www.mithrandilin.fi/ 

P.S. Nämä terveiset ovat Onnilta. Hyppäsi näppäimistölle jättäen jälkeensä tämän kryptisen viestin: tyt12

Pakkomielteenä - sokeri

Sokerikiteet hivelevät päänahkaa. Tunne on ihanan kutkuttava. Kaulalle pudotessaan kiteet tuntuvat raskailta, kuin jokin kiristyisi kaulan ympärille. Sokerin valuessa suuhun, minun tekee mieli huutaa – ei enää, minä tukehdun. Mutta minä en päästä inahdustakaan, maatessani selälläni lattialla. Miettien, että näinhän se joka kerta menee. 

Karkkien valitseminen kaupassa on aina yhtä ihanaa, kuten myös ensimmäisten namusten syöminen. Sitten alkaa väkisin syöminen. Karkkipussi on syötävä tyhjäksi. Viimeisen karkin myötä olo on heikko. Tekee mieli mennä pitkäkseen. Sen sijaan avaan sipsipussin. Suolainen tasoittaa pahoinvointia. Hetken päästä voin jatkaa suklaalevyn tuhoamista. Vaikka oikeasti asia onkin toisin päin, sokeri tuhoaa minut. Koukuttaa haluamaan aina enemmän ja enemmän. 

Oletko sinä sokeririippuvainen?

Pakko, pakko saada herkkuja päivittäin, etkä pysty lopettamaan syömistä, ennen kuin maha on kipeä ja olo turvonnut? Väsyttääkö sinua hyvin nukutun yönkin jälkeen? Mikään ei huvita ja mielialat vaihtelevat. Jos vastauksesi on kyllä, saatat kärsiä sokeririippuvuudesta.

Sokeririippuvuus tarkoittaa himoa hiilihydraattipitoisiin ruokiin, kuten karkkeihin, kekseihin ja sipseihin, sekä tarvetta ahmia näitä liikaa. Karkit ja sipsit ym. herkut ovat nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja.  Nämä epäterveelliset hiilihydraatit nostavat verensokeria, joka kohta alkaa laskea alas insuliinin vaikutuksesta. Ailahteleva verensokeri väsyttää ja tekee olon heikoksi, mikä vuorostaan, aiheuttaa makeanhimoa. Loppu päivä meneekin sitten napostelun kierteessä. 

Sokeri valtasi minut.

Lakana oli täynnä sokeria kuvausten jälkeen.

Yksikin suklaanappi voi olla liikaa

- Kyllähän sinä karkkia voit syödä. Ethän sinä ole lihava, on se yleinen kommentti, kun kerron olevani karkkilakossa. Kyse ei olekaan painonhallinnasta, vaan hyvinvoinnista. Minä kun en voi syödä muutamaa karkkia, vaan minun on syötävä koko pussi kerrallaan. Kohta ollaankin jälleen ”sokerikrapulassa”, eli turvottaa, väsyttää ja ärsyttää. Normaali ruoka ei maistu, vaan ne korvataan leivällä ja jogurtilla. 

Totaalikieltäytyminen on ainoa keino, joka toimii minulle. Karkit ja sipsit roskiin ja sitten yritetään pysyä tiukkana. Kaksi viikkoa on minun kohdalla se aika, jolloin karkinhimo laantuu. Sitä edeltävä aika on yhtä piinaa. Sitä ei oikein tiedä miten päin olla sohvalla, kun ei tuo telkkarin töllöttäminen oikein luonnistu ilman namusia.

Taas kerran yritetään. Karkkilakko alkaa nyt! Pienintäkään karkkia en voi syödä. Sillä juuri tuo harmiton pikku suklaanappi voi olla se, joka laukaisee uuden kierteen. 

Lisää tietoa sokeririippuvuudesta:

www.tohtori.fi/?page=6896628&id=3052067

www.hiilaritietoiset.net/

Sokru: Sokeririippuvaisten tukiryhmä

www.jokirannantila.com/hop_sokru.htm

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille 

Moron peräkonttikirppis 2012

Moron tämänpäiväisellä peräkonttikirppiksellä kävi kuhina jo aamusta. Lastentarvikkeita ja -vaatteita oli selvästi myynnissä eniten. Lapsiperheitä näkyikin asiakaskunnassa paljon. Vaikka väkeä oli tungokseen saakka, ei edes ihmispaljous suojannut hyistä viimaa vastaan. Tällä kertaa en ollut ainoa vilukissa, sillä Tampereen Keskustorilla kuuli aika ajoin – voi, että kun tuo tuuli on kylmä. Minua lämmitti hieman, että löysin kengät ja hameen viime metreillä. Pääsin tinkaamaan, mikä mielestäni on yksi parhaimmista asioista kirpputorilla. 

Lastenkeinutuoli 40-luvulta.

Kahdeksan-viikkoinen Coton de Tulear -pentu ihastutti emäntänsä kassissa.

                                 Kylmää pakoon…

Välillä oli pakko mennä lämmittelemään Kulttuuriravintola Kiveen, juomaan kuumaa kahvia ja syömään porkkanakakkua. 

Kuvat: M.Heinonsalmi

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille 

Tampereen puutarhamessut

Eilen tuli kyykittyä Tampereen 

puutarhamessuilla. Tuo kyykkiminen tulee siitä, että otin kuvia blogia varten. Kyykkyyn, ylös ja alas. Tunsin itseni perhosen metsästäjäksi, joka kauniin perhosen sijaan yritti napata täydellistä kuvaa. Säntäilin kameran kanssa sinne tänne, nähdessäni jotain ihanaa. Valokuvaus vaatii keskittymistä. Minä taas liihottelin sinne tänne, herkullisen ruusun tai orkidean nähdessäni. 

Huomasin myös, että kuvatessa keskittyy pitkälti vain kuvaamiseen. Paljon muusta kuin kuvauskohteista minulla ei ole muistikuvaa. Se on kylläkin aika hyvä saavutus minulle, sillä yleensä minä keskityn liikaa ympäristööni. Minusta kun on niin hurjan kiinnostavaa seurata, mitä muut tekevät. Olen ihmisbongaaja, joka ammentaa ideoita näkemistään ihmisistä.

Kotona katsoessani ottamiani kuvia, minua alkoi harmittaa. Tunne oli samankaltainen kuin kuvaamataidon tunnilla. Tiedän tasan tarkkaan, miltä kuvan pitäisi näyttää, mutta lopputulos on ihan jotain muuta. Onneksi sain Mikolta muokkausapua. Se on sitten ihmeellistä, mitä kuvien rajaaminen ja vinjetointi saa aikaan. 

                    Morsiuskimput 2012

 

Messuilla oli myös esillä floristien tekemiä taideteoksellisia hääkimppuja. Suurin osa oli pisaranmuotoisia, joten se lienee olevan kesän häätrendi 2012 morsiuskimpuissa. Näytteillä oli kimppujen lisäksi yksi jumalainen hääpuku. Puku toi mieleen haltija-asun Taru Sormusten Herra -elokuvasta.

www.puutarhamessut.fi/

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille 

Kevättä etsimässä!

Jos kevät ei suostu saapumaan, sitä kannattaa lähteä etsimään. Kumisaappaat jalkaan ja hankeen tarpomaan, ehkä se kevät löytyisi lumen alta? 

 Kukkuu kevät - missä sinä luuraat? Tämä piiloleikki alkaa jo kyllästyttää. 

Juuri kun olemme luopumassa toivosta, kevät kurkkaa esiin vihreän ruohon myötä. 

Kevään ensimmäinen Leskenlehti on varma keväänmerkki. 

 Kuka kirkuu taivaalla? Pitihän se arvata, Kanadanhanhethan ne siellä. 

Jalmarikin on herännyt talvihorroksestaan. 

Pyöräilykausikin on jo alkanut.

"Hiljaa puro solisee,... 

...ja kauniit kukat kuiskailee, ja elämä on leppoisaa. Siellä Tao Tao, pieni Tao Tao, pieni pandakarhu on."

Eihän tuolla näy yhtään pandakarhua. Tuollahan on pupun jäljet. Jäljet, jotka johtavat suoraan puroon. Taitaa kevät olla itsemurhapupujen kultaaikaa. Jos juttu ei auennut - Lue blogikirjoitus: Pupujen uusi itsemurhakirja.  http://jopas-jotakin.blogspot.com/2011/12/pupujen-uusi-itsemurhakirja.html

Tämäkään ei ole pandakarhu, vaan ihan tavallinen kärpänen. 

Ryppyjä rakkaudessa vai läheisyyskammo?

Tao Tao?


Tao Tao pieni pandakarhu -lastensarjaa esitettiin sunnuntaiaamuisin Suomessa 80-luvulla. Voi tätä kulta-aikaa, jolloin sunnuntait alkoivat pandamuorin tarinoilla.






Tao Tao:

http://www.youtube.com/watch?v=n4p3CE1VevE&feature=related


Suomalaisen Guova-yhtyeen vähän rokimpi versio Tao Taosta:

http://www.youtube.com/watch?v=vNN9jwhRNSY

Vintin henget

Kuva: M. Heinonsalmi 2011

Korkein koroin, lyhyin helmoin, puikkelehdin tavaroiden keskellä. Etsien aarretta tai pikemminkin esinettä, joka uusin silmin katsottuna muuttuisi helmeksi. 

Vinttikamarit ovat eläviä paikkoja. Huoneita, joissa mielikuvitus karkaa omille teilleen. Aikuisena mielikuvituksen voi taltuttaa, sitoa liekaan ainakin hetkeksi. Toisin oli lapsena, silloin en ollut vintillä yksin. Yksin en ole tälläkään kertaa, mutta nykyään vintin henget ovat leppyneet. Antavat minun uppoutua omiin ajatuksiini ja lähtiessäni sulkevat oven perässäni. 

Kuva: M. Heinonsalmi 2011

Kuva: M. Heinonsalmi 2011

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille.