”Mustaa huumoria”

Jos virtahepo olohuoneessa on ongelma, niin pieni tummaihoinen tarjoilijapoika on katastrofi. Sanonta virtahepo olohuoneessa tarkoittaa häpeällistä julkista asiaa, joka on liian iso jätettäväksi huomiotta, mutta josta ei saa puhua.

Olin vierailulla lapsuudenkodissani, kun isäni töistä tullessaan toi minulle kuvissa näkyvän tuliaisen.                – Ajattelin, että tämä sopisi sinulle, koska sinulla on niin ”erikoinen” sisustusmaku, isä sanoi naureskellen. Meillä on perheessä tapana tuoda hullun hassuja tuliaisia, sellaisia jotka saavat tokaisemaan – mikä tämä on ja mitä minä tällä teen? Tämä tuliainen oli toisiaankin jotain ihan muuta, en hetkeen saanut sanaa suustani. Edessäni seisoi pieni ja puinen, tummaihoinen tarjoilijapoika. Patsas kylläkin, mutta minun silmissä se heräsi henkiin. 

-Mistä olet saanut tuon, minä kysyin järkyttyneenä isältäni? - Se löytyi espoolaisen kerrostalon roskakatoksesta, isä vastasi. – Ja sitten ajattelit tuoda sen minulle! – Eihän tuollaista voi pitää. Se on kaikin tavoin epäkorrekti, rasistinen ja lapsityövoimaa kannattava. – Kuka näitä valmistaa, saatikka ostaa? – Älä ala vauhkoamaan, äiti puuttui keskusteluun. – Onko sinun pakko aina analysoida kaikkea?  – Etkö voi nähdä sitä vain esineenä. – Sehän on vain kätevä pikku pöytä. 

- Pöytä! – Ei herran tähden tuo mikään pöytä ole. – Eihän tuota ihmisyyttä loukkaavaa esinettä voi pitää esillä. – Etkö voi viedä sitä mökille, äiti kysyi. – Sehän sopisi väreihin niin hyvin. Väittely jatkui vielä hetken, tai jos tuota nyt väittelyksi voi kutsua. Minä olin yhtä suurta tunnemyrskyä. En voinut käsittää miten vanhempani eivät nähneet edessään muuta kuin hassunkurisen pöydän.  Isä, joka koko ajan oli ollut hiljaa, totesi lähtiessään huoneesta – Ei olisi pitänyt tuoda mitään. – Poltetaan sitten vaikka saunan pesässä.

Patsas on aikansa tuote, se on selvää. Enää ei puutyötunnilla patsaita saisi valmistaa. Nykyään patsas on epäkorrekti, ristiriitainen tuote. Suosittu patsas vielä nykypäivänä, sillä ihmiset kysyelevät niiden perään keskustelupalstoilla. ”Aidosta” patsaasta saa nykyään maksaa yli 100 euroa, parhaimmillaan yli 200 euroa.

Rauhoituttuani ymmärsin, etteivät vanhempani tulisi ymmärtämään minun näkökantaani. Eivät vaikka kuinka yrittäisin selittää ja avata näkökulmaani konkreettisin esimerkein. Hermot siinä taas menisi. Vilkaisin pientä tarjoilijapoikaa uudestaan, kiinnostuen sen alkuperästä. Mitä minä voisin saada selville siitä ja sen alkuperästä? Kenelle se oli kuulunut ja kuka oli sen tehnyt?

Antiikkikauppias Hanna Kulmala kirjoittaa blogissaan pienten tarjoilijapoikapatsaiden olevan suosittuja. Näitä patsaita kutsutaan mm. nimellä huomaamaton tarjoilija tai hiljainen palvelija. Patsaat olivat muodissa 1930- 40 luvuilla, jolloin niitä käytettiin tupakkapöytinä. Suurin osa Suomessa myytävistä patsaista ovat käsitöitä. Näitä patsaita on tehty myös koulujen puutyötunneilla.  ”Iloiselle tarjotinpöydälle keksiikin helposti monia käyttökohteita ja sisustukseen se tuo mukavan humoristisen mausteen samalla”, Kulmala toteaa blogissaan.  Aika kieroutunutta huumoria täytyy olla, jos tällä sisustaa kotinsa. Samalla ”mustalla huumorilla” voisi todeta, että hyvät vanhat kolonia-ajat tulevat mieleen.

Mitä mieltä sinä olet? Voisitko sisustaa kotisi tällä patsaalla? Näetkö patsaan pelkkänä pöytänä ja käyttöesineenä? Vai epäsovinnaisena koristeena, joka ei nykykotiin sovi?  

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille