maanantai 21. marraskuuta 2011

Lopettakaa pakkoruotsi – korvatkaa piirileikillä!


-Ai, sinä osaat puhua ruotsia. En ole missään kohdannut niin paljon hämmästystä ja kummastusta kielitaidostani, kuin muutettuani Nokialle 1,5 vuotta sitten. * Seuraavaksi seuraa yleensä kategorointivaihe, sillä ihmisellä on luontainen taipumus ryhmittää asioita samankaltaisten joukkoon. Täten seuraava kysymys onkin yleensä – Oletko sinä ruotsalainen.  – En, minä en ole ruotsalainen. – Ahaa, sinä oletkin suomenruotsalainen. – Tavallaan ja tavallaan taas en. 

  
Nyt seuraa osa, jossa selitän, että äidinkieleni on suomi. Miksi minä puhun täydellistä ruotsia, johtuu siitä, että olen käynyt ruotsinkielistä koulua. Olen räpiköinyt Ankkalammikossa suurimman osan elämästäni. Eli olen soluttautuja, ruotsia puhuva suomalainen, jolla ei ole suomenruotsalaisia sukujuuria. 

Tässä vaiheessa kysymys pakkoruotsista pulpahtaa yleensä pintaan. – Mitä mieltä sinä olet pakkoruotsista? – Tai tietenkin sinä kannatat sitä. – En kannata. – Häh, miten niin et kannata? - Pakko ei ole mielestäni hyvä lähtökohta oppimiselle. – Vapaaehtoinen halu on parempi opinkeino. - Lisäksi nykyään olisi järkevämpää opiskella vaikka venäjää tai kiinaa, jos haluaa työelämässä hyötyä kielitaidostaan. 

Ruotsin opiskelupakon sijaan, minä kannatan piirileikki-pakkoa ala-asteen joulujuhliin. Minulle nimittäin selvisi vasta hiljattain, ettei tätä ratkiriemukasta perinnettä harjoiteta suomenkielisissä kouluissa lainkaan. Piirileikki on laululeikki, jota tanssitaan perinteisten kansanlaulujen tahtiin. Ruotsissa piirileikkejä tanssitaan joulujuhlan lisäksi myös juhannuksena, juhannussalon ympäri. Kyllä piirileikit Suomenkin juhannukseen sopisivat. Tanssittaisiin sisämaalla turvallisesti kokon ympäri, eikä mentäisi vesilasia lähemmäs merta, sillä hukkumistilastot ovat korkeimmillaan juuri juhannuksen tienoilla.

Oikea jalkani lyö jo tahtia suosikki piirileikilleni, Karusellenin rytmiin. Palan halusta päästä pyörimään, tanssimaan koulun juhlasalin ympäri. Ojenna kätesi, nyt me tanssitaan ja lauletaan, lapset ja aikuiset, mummot ja vaarit.

 
Kuuntele/Karusellen

Karusellen / sanat:
Jungfru, jungfru, jungfru, jungfru skär,
här är karusellen, som ska gå till kvällen.
Tio för de stora och fem för de små.
Skynda på, skynda på, nu ska karusellen gå.
Ha, ha, ha, nu går det så bra
för Andersson och Pettersson och Lundström och ja’.
För ha, ha, ha, nu går det så bra
för Andersson och Pettersson och Lundström och ja’.

Tässä näyte piirileikistä: ”Vi äro musikanter Ala-asteen koulussani piirileikkiä tanssittiin pianon sävellyksen tahtiin. Näitä veikeitä pelimanneja ei harmi kyllä löytynyt Vantaan Mårtendalsskolasta 80-luvulla.


* Olisin luultavasti kohdannut samankaltaisia kommentteja ja reaktioita missä tahansa muualla suomenkielisessä kunnassa.


P.S. Terveisiä Arkadianmäelle, poistakaa pakkoruotsi kouluista ja korvatkaa se pakollisilla piirileikeillä!

 
 
 
Jos pidit blogista, kerro myös kaverille Hymy

2 kommenttia:

  1. Tuo Karusellilaulu piristi harmaata marraskuun päivääni. Tätä katsis kokeilla vaikkapa työpaikalla:)

    VastaaPoista
  2. Juu kannattaa ehdottomasti kokeilla =D

    Piirileikki sopii vallan mainiosti taukoliikunta muodoksi suomalaiseen työyhteisöön.

    Joten terveisiä taas sinne Arkadianmäelle, sopisi se piirileikki sinnekin, vaikka kyllä se välillä aikamoista "piirileikkiä" onkin tuo eduskunnan täysistunto.

    Niini

    VastaaPoista

Kommenteista hurmaannutaan hymysuin.