Aina ja Onni

Karhujen valmistellessa talvea, minä herään horroksestani ja alan jälleen naputtelemaan näppäimistöä.  (”Talvea varten tankkaavat karhut ovat nyt liikkeellä”Aamulehti  16.9) Virtuaalisen hiljaisuuden aikana on tapahtunut paljon. Elämää on eletty, naurettu ja itketty, niin kuin ihmisillä nyt yleensä on tapana. Ihan oppikirjan mukaan meidän huushollissa ei kuitenkaan enää eletä. Siitä pitävät huolen Ragdoll-kissat Onni ja Aina. Murut asettuivat taloksi heinäkuussa, eikä mikään ole sen jälkeen ollut ennallaan. Ja hyvä niin! 

Aina ja Onni, ensitapaaminen. 

Pikkukisuilla on riittänyt virtaa ja uteliaisuutta. Sisarukset painivat ja jahtaavat toisiaan, niin että seinät kolisevat.  Kun virta loppuu pikkuiset nukahtavat sohvalle mitä ihmeellisimpiin asentoihin. Kyllä, kissat ovat sisaruksia samasta pentueesta, vaikka ovatkin kuin yö ja päivä. Onni on pentueen suurin, kun taas Aina pienin. Luonne-erot ovat sitäkin suurempia.

Onni on rakastettava utelias hölmö, joka tunkee pienen pallopäänsä joka paikkaan. Vessanpöntön kannet pidetään meillä visusti kiinni, sillä herra saattaa pulahtaa aamu-uinnille pönttöön.  Tämän minä opin eräänä aikaisena aamuna, puoliunisena avatessani vessanpöntön kantta. Tuskin olin kantta ehtinyt raottaa, kun Onni sukelsi pää edellä pönttöön. Tempaisin litimärän kissan pöntöstä, ajatellen että ei se omin avuin olisi ylös päässytkään. Seuraavaksi Onni otti loikan kohti hiekkalaatikkoa ja kuopsutti tyytyväisenä hiekkaa. Voi ei, Onni olet yltä päältä hiekassa. Ei kun kissa lavuaariin ja pesulle. Onneksi herra ei pelkää vettä, vaan istuu tyytyväisenä juoksevan veden alla lavuaarissa. 

Onni iltapesulla ;)

Aina

Aina on perheen pikku-neiti, joka hellyyttä kaivatessaan rääkyy ikään kuin hännästä vedettäisiin. Ei tuota mussukkaa voi olla rapsuttelematta, kun tekeytyy suloiseksi reppanaksi. Ihan milloin tahansa neitiä ei kuitenkaan saa silittää, ajankohdan Aina päättää ihan itse. Aina on kissoista rohkeampi, niinhän ne pienet yleensä ovat. Imurin äänen kuullessaan rohkeaa esittävä Onni juoksee sohvan taakse, kun taas sisko katselee murisevaa petoa vierestä. 

 

Ihanaa syksyn alkua kaikille!

Tietoa Ragdoll-kissoista:

http://www.finragdolls.net/ 

http://www.ragdoll.fi/ 

Ainan ja Onnin kasvattaja:

http://www.mithrandilin.fi/ 

P.S. Nämä terveiset ovat Onnilta. Hyppäsi näppäimistölle jättäen jälkeensä tämän kryptisen viestin: tyt12

Lintu lenti...

No voi hyvät hyssykät! Enpä olisi uskonut tämän päivän koittavan, mutta pakko se on myöntää. Olen koukussa Angry Birds-peliin. Niin, kuulitte (luitte) aivan oikein. Minä lintukammoinen ihminen pidän pelistä, jossa kiukkuiset linnut ampuvat itsensä ritsalla possuja kohti. 

Olen saanut aikaan mieheni puhelimen kosketusnäyttöön komeat kulumajäljet pelatessa. Voihan tuota peliä pelata facebookissakin, mutta ei se ole sama kuin kosketusnäytöllä pelaaminen. Ei ainakaan ihmiselle, joka mieluiten puuhastelee käsillään. Töissäkin pitää muistaa, että elä käytä sormia liimatessa, etteivät lapset ota mallia. Paha siinä sitten sanoa, että käytä lastaa, kun itse levittää Erikeeperiä sormilla. Täytyy kai sitten käydä ostamassa uusi Nokia. Muuta merkkiä, kun en suostu ostamaan. Saa sitten mies pitää oman puhelimensa rauhassa. 

Töissä yksi Angry Birds -pehmolelu oli miltei tuhota koko eskarin keittiön. Sen verran vallatonta oli lasten meno. Nyt tämä tapaus naurattaa minua, silloin kyllä ei. Kuului kilinää ja pamaus, sitten tuli hiljaista. Tuo hiljaisuus ei ikinä ole hyvä merkki, mutta tällä kertaa rikki meni vain yksi lasi. 

 Pahoittelut, ettei blogia ole päivitetty vähän aikaan. Joskus vaan on niitä kausia, kun juttu ei luista. Voisihan sitä tietenkin todeta blogissa, että nyt ei ole mitään sanottavaa, mutta ilmaisen sen mieluummin kirjaimellisesti. Eiköhän tuo hymyilevä kevätaurinko sulata minunkin pään ja teksti alkaa taas pulputa mieleni syövereistä. ”Valoa kohti!”

Paisuva pullukka!

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille 

The Satorialist -katumuotiblogi

The Satorialist sai alkunsa, kun Shott Shuman päätti jäädä isyysvapaalle, hoitaakseen pientä tytärtään syksyllä 2005. Tänä aikana Shuman alkoi pitää blogia, johon hän valokuvasi katumuotia. Hän kuvasi ihmisiä joilla oli selvästi oma tyylinsä. Tyyli, joka erottui edukseen katukuvusta.

Milano

Florence

Taka-ajatuksena Shumanilla oli vuoropuhelun luominen muodin ja arjen välille. Ideana oli ottaa kuvia kuten muotisuunnistelijoilla oli tapana tehdä, etsiessään inspiraatioita katumuodista. Samalla Shuman halusi antaa lukijoille vinkkejä ja vaikutteita katumuodista.

Milano

The Satorialist kirja

The Satorialist blogista tuli sittemmin hitti, joka on vienyt Shumania New Yorkin ohella myös Pariisiin, Lontooseen ja Milanoon kuvauskeikoille. Shuman kuvaa nykyään myös julkkisten tyylejä, kuten muotinäytöksiäkin. Hänen kuvistaan on  tehty kirja vuonna 2009.

Pariisi

Florence

New York

New York

Soho

Soho

The Satorialist sisältää myös Vintage-kuvia.

Vintage-kuva

Alessandra Codinhan tyyli 

  

                               Prada kevät/kesä 2012

The Satorialist on inspiroiva blogi, jonka kuvia katsoo mielellään. On mielenkiintoista nähdä miten erilailla ihmiset pukeutuvat. Hienointa on, että ihmiset ovat kuvattu omassa ympäristössään, osa tietämättään ja jotkut poseeraten.




* Kaikki kuvat ovat The Satorialist-blogista.




www.thesartorialist.com/




Jos pidit blogista, kerro myös kaverille           

Blogi kävi kampaajalla

Tiedätkö sen tunteen kun katsoo itseään peilistä ja tuumailee, nyt olisi aika mennä kampaajalle. Sama tunne iski katsoessani blogiani. Kokonaisuus miellytti silmääni, mutta jotain piristystä tämä valjuus kyllä kaipasi. - Leikatkaa huonokuntoiset latvat pois ja laittakaa raitoja!

Pelkät raidat eivät nyt taida riittää, tässä tarvitaan jotain vahvempaa, voimakkaampaa kuin Nalle Luppakorva. Tuo lapsuuden sankarini, joka aina ratkaisi pulman kuin pulman. Herätys Luppakorva, nyt on aika rientää untenmailta Jopas Jotakin -blogia koristamaan. 

Tutun näköinen nalle.

Ostin Nalle Luppakorva - rintamerkin Helsinki-vintage messuilta, muutama vuosi sitten. Ei tarvinnut edes silmiään räpäyttää, kun ostopäätös oli jo tehty. Mutta enpä arvannut, että tuolle nallelle tulisi käyttöä myös virtuaalimuodossa. Päivitetään siis nalle reaaliaikaan. - Mikko tarvitsen apua, pitäisi kuvata muutama juttu blogiin. Onko sinulla aikaa?


Nalle Luppakorva pääsee oikeuksiinsa poseeratessaan kameralle. Ehkä liiankin, sillä nalle kiiltää niin paljon, että Mikko joutuu antamaan Luppakorvalle monta ohjetta ennen kuin tämä loistokaveri saadaan taltioitua. Ja minä kun luulin Luppakorvaa fotogeeniseksi.

Mikon kuvatessa, minä olen kaatanut koko nappipurkkini sisällön lattialle. Valitseminen osoittautuu luultua vaikeammaksi. Kultainen koppakuoriaisnappi on itsestäänselvyys, mutta mitkä napit sopisivat sen kanssa? Lopulta päädyn kuvassa olevaan turkoosiin helminappiin ja punaiseen puuhelmeen. 

Puuhelmen valinta on yllätys minulle itsellekin. Tietokoneen ruudulla puuhelmi näyttää aivan punaiselta omenalta. Hyvä näin, kyllä tässä tarvittiinkin jotain ravitsevaa. Pelkkä leikkaus ja värjäys ei aina riitä, hiuksista pitää myös pitää huolta. Ja sama pätee myös blogiin. Aina ei tietenkään ehdi tai jaksa, mutta kyllä ne säännölliset pesut ja viikoittaiset tehohoidot tekevät välillä terää.

Ei omena, vaan oikea helmi.

Linkki sinulle, jos ihmettelit kuka on Nalle Luppakorva:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nalle_Luppakorva

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille  

Teinityttöjen blogit -huomionkipeitä tuhkimotarinoita

Prinsessa ei kanna mekkoa, vaan mekko kantaa prinsessaa. Tajusin ajatuksen olevan totta, kun leikittelin ajatuksella, mitä unelmamekko merkitsee sadun prinsessoille. Tuhkimo ei ole kukaan tai mikään, ennen kuin hyvä haltijakummi taikoo hänelle unelmamekon ja lasikengät. Kun mekko puoliyön aikaan katoaa, katoaa Tuhkimokin. Hän ei ole enää prinssin katseen arvoinen ja pakenee yö pimeyteen, häveten oikeata olemustaan. Jättäen jälkeensä ainoastaan lasikenkänsä, kengän joka ei ole osa häntä, vaan ajatus tai unelma siitä mitä hän tahtoisi olla. 

Kuva: M Heinonsalmi

Mistä nuoret tytöt unelmoivat nykypäivänä? He tahtovat tulla tosi-tvtähdiksi, idoleiksi tai julkkis-bloggaajiksi. Kaikkia näitä ammatteja yhdistää julkisuus ja paistatteleminen ihailevien katseiden alla. Nämä uudet ammatit ovat 2000-luvun prinsessamekkoja teinitytöille. Niistä kilpaillaan, kuin prinsessamekoista konsanaan, sillä ilman niitä ei voi saada prinssin huomiota tai nykypäivänä pikemminkin katsojien tai lukijoiden huomiota.
 
Nykypäivän tytöille ei enää riitä pelkän prinssin huomio, vaan he vaativat koko valtakunnan huomion. Huomionnälkä on kova myös monissa teinityttöjen blogeissa, joissa vähäpukeiset nuoret tytöt keimailevat kasvavan lukijamäärän toivossa. Kuvat huutavat epätoivoissaan – näe minut, huomaa ja reagoi, sillä ilman katsettasi en ole olemassa. Mikä saa 2000-luvun sukupolven tytöt janoamaan julkisuutta, tätä anonyymin ihmisjoukon peilausta? Miksi oma tuttu lähipiiri ei enää riitä?

Tuhkimo sai omakseen lopulta prinssinsä ja unelmamekkonsa koko loppuelämäkseen, eikä kukaan tai mikään voi sitä häneltä ottaa pois, sillä he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Tähän onnelliseen loppuun liitän ajatuksen siitä, että hänen alamaisensa rakastivat ja palvoivat häntä varauksetta. Toista on bloggaajien maailmassa, sillä anonyymit alamaisesi tai lukijasi eivät rakasta sinua ehdoitta. Blogivaltakunnassa pätee vankkumaton sääntö - mitä seksikkäämpi ja mielenkiintoisempi sinä olet, sitä enemmän me seuraamme blogiasi. Arvannettekin mitä tästä seuraa – huomionkipeitä yrityksiä pysyä blogimaailman huipulla. 

Kuva: M Heinonsalmi

Lasikengin on vaikeata tasapainoilla huipulla, joten tulkaa tytöt alas sieltä. Kyllä me teistä pidetään ilman prinsessamekkojakin, ihan sellaisina kuin olette. Ehkä me aikuiset vain unohdimme tämän teille kertoa, näyttää omalla esimerkillämme. Madalletaan rimaa ja laitetaan tavoitteeksi realistisempi minäkuva, joka saavutetaan ilman koko anonyymin valtakunnan huomiota. 



*Kolumni on kirjoitettu alkusyksystä 2011. 

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille  

Kieroja rinkeleitä

Kymmenentuhatta sivun näyttöä rasahti täyteen! Hienoa, minä totean. Katsoin hienoa-sanan synonyymit, mutta joskus vähemmän on enemmän, paljon yksinkertaisuudessaan.

Mietin sopisiko tähän hetkeen syvällinen ajatus tai kenties naseva lausahdus. ”Ja ilo alkoi, muttei riitä pelkät onnen kyyneleet” Tudu, tudu ja tudu, Chisu vei kielen, kun tässä samalla kuuntelen Baden-Badenia. 

Kuva:yle.fi

Chisu, ihastuin sinuun kesällä 2009 ja rakastuin lopullisesti viime syksynä. Sinä olet ”suloinen Sabotage”, leikkisä ja samalla melankolinen. Baden-Baden videosi saa minut kaipaamaan Helsinkiä ja ratikoiden kilkettä. Ei ole ratikan vertaista kulkuvälinettä ja ratikalla tarkoitan nimenomaan näitä vanhoja rämiseviä kapistuksia. Juuri niitä, joihin pitää ottaa askeleen, jos ei parikin päästääkseen kyytiin. 

”Enkelit on kieroja kuin rinkelit”, Chisu taitaa pitää rinkeleistä, kun mutustelee niitä, sekä Sabotage -videolla, että Kohtalon oma-videolla. Tiedä häntä? Minulle maistuu rinkelit laiturilla nautittuna. Ne ovat pohdinta, mussuttelu ruokaa parhaimmillaan. Sopivan makeata ja epäkorrektia, ainakin järvessä käyneenä. Lapsena, kun nämä kierot rinkelit aina tipahtivat järveen ja pakkohan tuota perinnettä on ollut jatkaa.

Joku viisas on väittänyt, että hyvä blogi pysyy lestissään, mutta unohti mainita, ettei tuo lesti saisi olla kirjava kuin mummon tilkkutäkki. Aloittaessani minulla oli ajatus, että kirjoitan asioista jotka kiinnostavat minua. Juuri sellaisia vähän syvällisempiäkin juttuja, joita voi miettiä syödessään rinkeliä. Mutta toisaalta, minä olen tyttö, joka aina välillä dippaa rinkelinsä kalaveteen, mikä väistämättä tuo mukanansa humoristisiakin tekstejä. Ei kirjoiteta valmiilla muoteilla, vaan laitetaan muotit seinälle kehystettynä!

 
Teepiparkakku muotista taulu. Käytä taustana vaikka servettiä. Ei ainakaan muotti/muotit pääse katoamaan, kun ovat seinällä esillä.





Chisu Baden-Baden:
http://www.youtube.com/watch?v=Yu19IWuIArY&feature=related

Chisu Sabotage:
http://www.youtube.com/watch?v=jOsW6BHzrD8

Chisu Kohtalon Oma:
http://www.youtube.com/watch?v=qH7qzBvHFic&feature=relmfu

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille  

Blogi sai uuden asukkaan

Niini: Hei Mikko, kuka tuo kaveri on, joka seisoo meidän blogin otsikossa?

Mikko: En minä vaan tiedä, kuka se on. En ole nähnyt tuota kaveria ennen, mutta jotain tuttua siinä on. 

Niini: Ahaa, ei tuossa kaverissa mitään tuttua ole, vaan tuossa vyölaukussa kylläkin. 

Mikko: Hei, nyt se taitaa sanoa jotain, kuunnellaan. 

Kaveri: Mä sain tämän vyölaukun Myyrältä. 

Niini: Ai, sinä oletkin Myyrän tuttuja. Ilmankos tuo vyölaukku näytti tutulta. 

Kaveri: Myyrä kertoi, että teillä saattaisi olla tilaa. 

Niini: Tilaa?

Kaveri: Tilaa asumiselle. Voinko muuttaa tänne? Löysin sopivan paikan tuolta ylhäältä. Ja se kellokin raksuttaa, niin mukavasti. Veikkaan, että nukahtaisin heti.

Mikko: Niini, tiedätkö sinä mikä tämä juttu nyt oikein on? Oletko laittanut lehteen asuntoilmoituksen, kertomatta minulle? 

Niini: No, en todellakaan ole. Ja, miten muka tuo katti voisi blogissa asua? Ei kai blogeissa voi asua? Vai voiko?

Kaveri: En minä mikään katti ole. Nimi on Satsuma. Satsuma, niin kuin pienikokoinen appelsiini.

Mikko: Vai, että Satsuma. Perin harmittomaltahan sinä näytät. Minun puolestani saat asua blogissamme.

Niini: Kai se minullekin passaa, mutta et kyllä sitten sovittele minun vaatteita, kun ei olla blogissa. Niin, ja pissaat sitten blogin ulkopuolelle. Ei kai siinä sitten muuta kuin – tervetuloa uuteen kotiin. 

Mitä mieltä olet Satsumasta? Äänestys blogin ylänurkassa  =D

Jos ihmettelet, kuka se Myyrä oikein on. Katso blogikirjoitus: Multainen kutsu. 

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille

Simply the best

Työmaa, varo lentäviä ärräpäitä ja turhautunutta blogistia. Jos satuit kurkkaamaan blogiin aamupäivän aikana, huomasit varmaan, että blogi oli aikamoisessa myllerryksessä. Nyt on valmista ja turvallista tulla katsomaan. 

Eipä toiminut tuo aikaisempi muutos. Dynaaminen näkymä, kuulosti hienolta, mutta ei toiminut käytännössä. Bloggerilla on sillä saralla vielä paljon kehittämistä. Siirryimme takaisin yksinkertaiseen blogi-malliin. Simply the best, näin laulaa Tina Turner. Olisi pitänyt kuunnella Tinaa. 

Uutta on otsikkokuva. Pohjana toimii tapetin palanen. J-kirjain on puinen sisustuskoriste. Se koristi  hääpaikkamme seinää kesällä 2009. Joten onhan siinä jotain suloisen kornia, että nyt se komistaa yhteistä blogiamme. Kuten varmaan olette arvanneet, kirjoittaja ja kuvaaja ovat naimisissa keskenään, niin myötä- kuin vastamäessä. Kuvan kello on vilahtanut ennenkin tässä blogissa. Kello on kuulunut edesmenneelle sukulaiselle. 

Mitä mieltä olet blogin ulkonäöstä? Vastaa kyselyyn blogin oikeassa yläkulmassa. Voit myös kommentoida tämän tekstin kommenttiosuudessa. 

Tina Turner: Simply the best:

http://www.youtube.com/watch?v=xSXfOYjMOOM&feature=related 

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille

FACELIFT – uudistunut blogi

Tervetuloa uudistuneelle Jopas Jotakin -blogisivulle. Tästä lähtien blogi ilmestyy virtuaalisen lehden muodossa. Sisältö noudattaa samaa linjaa, eli kaikkea järjen ja tunteiden väliltä. Kirjoitusten aiheet käsittelevät mm. ajankohtaisia uutisia, muotia, sosiaalipsykologisia teemoja, runoutta ja arjen huumoria. Tulemme myös jatkossa vierailemaan Pirkanmaalaisissa muoti-, sisustus- ja muiden alojen liikkeissä, joista juttua myös blogissa. 

Tekijät

Kirjoittaja on 30-vuotias nokialainen nainen, joka miettii mitä tekisi isona. Koulunpenkkiä on kulutettu lukemalla sosiaalipsykologiaa yliopistolla. Samalla on pätevöidytty sosiaalityöntekijäksi ja tehty töitä lastensuojelun saralla. Toimittajan ja kolumnistin hommia on kokeiltu paikallislehdessä. Tämä blogi syntyi ajatuksesta kirjoittaa jotain omannäköistä. Asioista, jotka koskettavat, mietityttävät ja naurattavat. 

Valokuvaaja on 31-vuotias nokialainen mies, joka haaveilee valokuvaajan ammatista. Lehtikuvaajan työtä on tullut kokeiltua paikallislehdessä. Oikeusnotaarin paperit löytyvät takataskusta ja maisterin tutkinto on gradun loppuunsaattamista vaille valmis. Valokuvaaminen tuntuu enemmän omalta jutulta, ja kouluttautuminen tälle alalle on työn alla. 

  

Kaikki blogin kuvat ovat kuvaajan käsialaa, ellei muutamassa poikkeustapauksessa erikseen mainita. Mikäli haluat käyttää jotain kuvaa, ota yhteyttä jopas-jotakin@hotmail.fi.

Kerro mielipiteesi

Ihastunut tai vihastunut, tärkeintä on että herätimme mielenkiintosi. Voit kommentoida kirjoituksia, jokaisen tekstin alalaidassa olevassa Comments -kohdassa.  Kommentteja saa myös lähettää osoitteeseen jopas-jotakin@hotmail.fi Samaiseen osoitteeseen voi myös lähettää juttuvinkkejä, oli sitten kyse ajankohtaisesta aiheesta tai sinusta itsestäsi. Ole myös yhteydessä, jos haluat toimia vierailevana kirjoittajana tai jos tarvitset valokuvaajaa.

Mielenkiintoisia lukuhetkiä!

Tujaus asennetta ja maxipakkaus huumoria

Tästä se alkaa, blogin kirjoittaminen. Mistä sinä ajattelit kirjoittaa? Kaikesta ja vähän tuostakin. Eihän tuo ole mikään vastaus! Ei niin, minä aukaisin rajat ja täällä alkaa olla tunnelma pilvissä. Hei Tunne, älä korkkaa sitä skumppaa!  Järki ei ole vielä paikan päällä. Se on varmaan taas jumittunut Mensan kokoukseen. Tai anna mennä: SKÅL!

Tämä blogi on kuin Maija Poppasen matkalaukku, sinne mahtuu ihan kaikki, mitä nyt matkan varrella ikinä saattaa tarvita. Kuten pinkit korkokengät, tujaus asennetta ja maxipakkaus huumoria.

Muista ottaa matkavakuutus ja kaikki rokotukset. Tämä ei ole ruotsinristeily, pikemminkin tutkimusmatka Venuksesta Marsiin. En usko, että ihminen on ikinä astunut jalallaan kuuhun. Herra Kubrick teki pitkän leffan ja loput näytettiin telkkarissa 21. heinäkuuta 1969. Tämä on hyppyaskel minulle, kierreportaat ihmiskunnalle.