Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taide. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Sinä et kuulu tänne, Beiron – lastenkirja, jonka aikuinen myös mielellään lukee


Innostuneet hännät viuhuvat koiranäyttelyssä taputusten säestämänä. Anna Härmälän lastenkirjassa, ”Sinä et kuulu tänne, Beiron”, koiranäyttelyyn osallistuminen osoittautuu kuitenkin hieman monimutkaisemmaksi seikkailuksi, kun Beiron-koira päättää osallistua näyttelyyn. 

 ”…tunnistan kyllä rotuni, kun näen sen!”, Beiron-koira toteaa ja lähtee etsimään rotutovereitaan koiria kuhisevalta niityltä. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä kukaan ei näytä haluavan Beironia joukkoonsa. Mihin Beiron oikein kuuluu? 

Kuva: Schildts Kustannus Oy
 


”Sinä et kuulu tänne, Beiron” on tarina ystävyydestä ja itsensä löytämisestä. Kirja on Anna Härmälän esikoisteos, jonka hän on itse sekä kuvittanut, että kirjoittanut. ”Sinä et kuulu tänne, Beiron” -kirja, ilmestyi syksyllä Shildstin kustantamana. Kirja tullaan myös julkaisemaan Tanskassa, Lamberthin kustantamon kautta. Kirja on saatavana myös ruotsinkielisenä. 

Moikka Anna, mistä sait ajatuksen kirjan tarinaan?
- Olen aina halunnut tehdä lastenkirjan. Kun saimme avomieheni kanssa koiramme Beironin ja Jorin, aloimme yhdessä pallottelemaan heidän tarinaansa lastenkirjana. Pikkuhiljaa rupesin työstämään satua ihan tosissani. Koiramme ovat hyvin persoonallisia otuksia ja heidän luonteenpiirteiden pohjalta oli helppo alkaa rakentamaan kirjan hahmoja.

Mitä rotua Beiron on?
- Oikea Beiron on kuulemma "Espanjan viemärirotta" ja "mini hyeena". Kirjassa tämä jätetään lukijan tulkinnan varaan.

Yksi kirjan teemoista on suvaitsevaisuus. Mitä suvaitsevaisuus merkitsee sinulle?
Suvaitsevaisuus on aina ajankohtainen ja tärkeä teema. Se on muiden ihmisten mielipiteiden ja näkökulmien kuuntelemista ja kunnioittamista. Suvaitsemattomuutta ei kuitenkaan pidä suvaita.

Olet aiemmin kuvittanut Eevamaria Halttusen kirjoittamat Petra-lastenkirjat. Miltä tuntui kuvittaa oma kirja?
- Ero oman ja toisen kertomuksen kuvittamisessa on suuri. Sinä et kuulu tänne, Beiron -kirjassa olen käyttänyt kuvakerrontaa sarjakuvamaisesti. Olen siis tavallaan kirjoittanut kirjan kuvin. Tekstin olen lisännyt lopuksi niihin kohtiin mihin sitä on tarvittu.

Minne kuuluu Anna Härmälä?
- Norjassa asuessani tunsin itseni vahvasti suomalaiseksi. Kun nyt taas käyvin Bergenissä, huomasin kuuluvani myös sinne. Jos matkustan kauemmas, identifioidun vahvasti pohjoismaalaiseksi. Kuulun sinne, missä minulle tärkeät ihmiset (ja koirat) ovat.

Onko sinulla uutta kirjaa tekeillä?
- Tekeillä on uusi kirja. Se kertoo tällä kertaa Beironin naapurista Jorista. Pyrin myös jatko-osassa käsittelemään vähän hankalampia teemoja leikkisällä tavalla.



Lukiessani upposin kirjan hauskoihin yksityiskohtiin. Pienet veikeät metsäneläimet elävät kirjassa omaa tarinaansa. Minusta miltei tuntui, kuin tarina olisi herännyt henkiin, aivan kuin Beiron olisi tassutellut vierelläni.


Lue lisää kirjailija Anna Härmälästä:





Jos pidit blogista, kerro myös kaverille Hymy

perjantai 18. marraskuuta 2011

Tatuointi - ikuista taidetta


Dessi Luu /kuva: Ann-Marie Sohlman
Tervehdys, tatuointitaiteilija Dessi Luu. Työskentelet turkulaisessa Joker The Tattoo Shop-tatuointiliikkeessä.

Miten päädyit tatuointialalle? 
-Päädyin sattumalta alalle tavattuani tatuoijan ja nykyisen kollegani Tuomisen Jussin, joka opasti ja innoitti minut tatuointialalle.


Montako tatuointia itselläsi on?
-Monta, kymmeniä, ei niitä oikeen enää pysty laskemaan.

Tatuointeihin hurahtamisesta puhutaan, kun ihminen haluaa yhä enemmän tatuointeja. Voiko tatuointeihin jäädä koukkuun?
-Tatuointeihin jää ehdottomasti koukkuun! Harva tyytyy yhteen tatuointiin.

Mitä ovat flash – ja custom tatuoinnit?
-Flash on tatuointikuvan malli. Useat tatuointitaiteilijat esim. piirtävät flash-kuvia ja myyvät niitä kirjoina tai sähköisesti netissä. Custom tatuointi on asiakkaan toiveiden mukaan suunniteltu yksilöllinen tatuointikuva.

Minkälaista väriä tatuoinneissa käytetään?
-Tatuointeihin tarkoitettua, allergiatestattua, täysin myrkytöntä tatuointiväriä. Värejä löytyy useita eri merkkejä ja värivalikoima lähes loputon, lisäksi kaikkia värejä voi sekoittaa keskenään.

Haastavin tatuointi, jonka olet tehnyt?
- Haastavimpia tatuointeja mutta samalla myös mielekkäimpiä ovat olleet realistiset väri-tatuoinnit. Esimerkiksi 50-luvun pin-up kuvat ovat suosikkejani.  
                


Mitä asioita et tatuoijana suostu tekemään?
- Kasvoihin en kovin helpolla lähtisi mitään tatuoimaan enkä myöskään mitään loukkaavia rasistisia symboleja mielelläni tekisi. Mielelläni vastaisin myös jättäväni tekemättä kaikki mauttomat, tyylittömät ja tylsät kuvat mutta kun makuasioista ei voi kiistellä niin olen näitäkin kammotuksia pakon edessä joutunut joskus veistelemään =)


 Pikkujoulukausi on alkanut. Teetkö tatuoinnin päihtyneelle?
- En tee tatuointia päihtyneelle.

Suomalainen mies tatuoi silmämunansa mustiksi. Mitä mieltä olet tatuoijana tästä?
 - Kaikki taaplaa tyylillään! Minusta on vaan ihanaa että maailma on täynnä hulluja, erilaisia, erinäköisiä ihmisiä. 

Mikä on tatuoinnissa ”in” tällä hetkellä?
- Tatuoinneissa näkee muoti-ilmiöitä siinä missä vaatteissa tai koruissakin. Tällä hetkellä varmaan tekstitatuoinnit ovat kuuminta hottia, erilaiset elämän viisaudet, nimet ja laulunsanat.


Dessi Luun tekemiä tatuointeja












Jokainen polku, jokainen tie, kivinen olkoon mutta eteenpäin vie.





Katso linkit:


www.jokertattoo.fi

Suomalainen mies, joka tatuoi silmämunansa haastattelussa Maria -talkshowssa.

http://www.ruutu.fi/video?vt=video&vid=207546&video_browser_series_filter=Maria!

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille Hymy

torstai 17. marraskuuta 2011

Multainen kutsu


Maanantaiaamuna postilaatikko kolahti ja samalla multainen kirje tömähti eteiseen. Tervetuloa uuteen kotiini, kirjeessä luki. Nyt olen saanut myös länsitunnelin kaivettua, joten tulepa kylään keskiviikkona, aamun valjetessa. Terveisin, Myyrä. 


Onpa Myyrällä hieno talo, ihastelen saavuttuani perille. Kuka mahtaa olla arkkitehti? 


Missä itse isäntä mahtaa olla? Myyrästä ei näy vilaustakaan.






 Yhtäkkiä tuttu punainen nenä kurkistaa tunnelin suulta. 
- Hei Myyrä, hauska nähdä sinua!































   




















 










Myyrä esittelee ylpeänä uutta kotiaan. - Pidä käpälästäni kiinni, ettet eksy, Myyrä neuvoo.





Arvaa montako tunnelia kodissani on, Myyrä kysyy hymyillen? – Olisiko viisi tai ehkä jopa kuusi, minä arvaan. – Ehei, Myyrä sanoo hymyillen. – Kodissani on sata ja yksi tunnelia. 


 
 Seikkailemme Myyrän kanssa tunneleissa. - Onpa tosi monta tunnelia. - Yksi, kaksi, kolme, menin jo ihan sekaisin laskuissa.


 - Nyt mennään ylös huipulle, Myyrä hihkaisee innostuneena. - Auta minua vähän mäessä. - Sinulla on paljon pidemmät jalat kuin minulla!

 




-  Nämä kuuset olen istuttanut ihan itse. - Niistä kasvaa suuren suuria joulukuusia.




- Tällä keltaisella brum brum -koneella olen kaivanut kaikki sata ja yksi tunnelia. - Onpa sinulla iso brum brum -kone, minä hämmästelen. 




- Olipa kiva käydä kylässä, minä sanon ja halaan Myyrää. - Tule pian uudestaan, Myyrä vilkuttaa. 





Myyrän koti on Nancy Holtin tekemä maataideteos, UP and Under.  Valmistuttuaan vuonna 1998 taideteos näytti vehreältä Teletappimaalta. Vuosien varrella tämä hauska taideteos on valitettavasti päässyt huonoon kuntoon. Nyt se kaipaisi kipeästi hoitoa ja rakkautta.  Taideteos sijaitsee Nokian Pinsiössä, osoitteessa Sasintie 561. 


Jos pidit blogista, kerro myös kaverille Hymy