lauantai 5. marraskuuta 2011

Reikä lehmässä

Tänään heräsin tunteeseen, että haluan kirjoittaa jostain oudosta, ehkä vähän hauskastakin, mutta ehdottomasti en mistään vakavasta aiheesta. Mistä minä sitten kirjoittaisin? Ainakin lehmästä, jolla on reikä mahassa. Kyllä ihan tosi, Helsingissä elelee lehmiä, joilla on mahassa pyöreä reikä tulppineen. Reikä on tehty tutkimuksen nimessä, eivätkä lehmät tiettävästi kärsi reiästä pötsissä.

Tällä lehmällä ei ole reikää vatsassa.

Katso kuva ”reikä-lehmästä” ja lue  juttu Helsingin Sanomien Nyt-liitteestä.

Jatketaan reikä-aiheella. Luulin pitkään, etteivät lampaat voi mennä uimaan, sillä niiden peräreikä ei ole vedenpitävä. Eli poloinen pikku lammas täyttyisi vedellä ja uppoa hukkuisi. Mieheni ei millään meinannut uskoa koko asiaa. Päätin todistaa asian Googlettamalla. Voi sitä pettymyksen määrää, kun asia osoittautui jo 70-luvulla alkunsa saaneeksi urbaaniksi legendaksi. Voin lohduttautua sillä, etten ole ainoa väärässä uskossa elänyt. Aiheesta kun löytyi useita keskusteluketjuja.
Jos sinulla ei ole parempaa tekemistä ja vaikka olisikin, niin kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa seuraava keskusteluketju. Se on tiedettä! Pakkohan sen on olla, kun kyse on Suomen suurimmasta tiedelehdestä.
Tiede:
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?p=59895&sid=41a65df001cedd2d9b686e559aa409cc




Jos pidit blogista, kerro myös kaverille Hymy

1 kommentti:

  1. En olis uskonut tuota reikälehmäjuttua, jos en olisi nähnyt kuvaa. Kuvankäsittelyä? Eipä silti, olen uskonut koko ikäni siihen, että lampaat eivät voi mennä uimaan, kun täyttyisivät kuulemma vedellä. Olen uskonut tähän vaikka mitään kuvia en ole aiheesta nähnytkään, äiti ja isä ovat kertoneet. Ei niitäkään siis pidä aina uskoa:)

    VastaaPoista

Kommenteista hurmaannutaan hymysuin.