lauantai 21. huhtikuuta 2012

Pakkomielteenä - sokeri






Sokerikiteet hivelevät päänahkaa. Tunne on ihanan kutkuttava. Kaulalle pudotessaan kiteet tuntuvat raskailta, kuin jokin kiristyisi kaulan ympärille. Sokerin valuessa suuhun, minun tekee mieli huutaa – ei enää, minä tukehdun. Mutta minä en päästä inahdustakaan, maatessani selälläni lattialla. Miettien, että näinhän se joka kerta menee. 






Karkkien valitseminen kaupassa on aina yhtä ihanaa, kuten myös ensimmäisten namusten syöminen. Sitten alkaa väkisin syöminen. Karkkipussi on syötävä tyhjäksi. Viimeisen karkin myötä olo on heikko. Tekee mieli mennä pitkäkseen. Sen sijaan avaan sipsipussin. Suolainen tasoittaa pahoinvointia. Hetken päästä voin jatkaa suklaalevyn tuhoamista. Vaikka oikeasti asia onkin toisin päin, sokeri tuhoaa minut. Koukuttaa haluamaan aina enemmän ja enemmän. 


Oletko sinä sokeririippuvainen?
Pakko, pakko saada herkkuja päivittäin, etkä pysty lopettamaan syömistä, ennen kuin maha on kipeä ja olo turvonnut? Väsyttääkö sinua hyvin nukutun yönkin jälkeen? Mikään ei huvita ja mielialat vaihtelevat. Jos vastauksesi on kyllä, saatat kärsiä sokeririippuvuudesta.

Sokeririippuvuus tarkoittaa himoa hiilihydraattipitoisiin ruokiin, kuten karkkeihin, kekseihin ja sipseihin, sekä tarvetta ahmia näitä liikaa. Karkit ja sipsit ym. herkut ovat nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja.  Nämä epäterveelliset hiilihydraatit nostavat verensokeria, joka kohta alkaa laskea alas insuliinin vaikutuksesta. Ailahteleva verensokeri väsyttää ja tekee olon heikoksi, mikä vuorostaan, aiheuttaa makeanhimoa. Loppu päivä meneekin sitten napostelun kierteessä. 



Sokeri valtasi minut.

Lakana oli täynnä sokeria kuvausten jälkeen.



Yksikin suklaanappi voi olla liikaa
- Kyllähän sinä karkkia voit syödä. Ethän sinä ole lihava, on se yleinen kommentti, kun kerron olevani karkkilakossa. Kyse ei olekaan painonhallinnasta, vaan hyvinvoinnista. Minä kun en voi syödä muutamaa karkkia, vaan minun on syötävä koko pussi kerrallaan. Kohta ollaankin jälleen ”sokerikrapulassa”, eli turvottaa, väsyttää ja ärsyttää. Normaali ruoka ei maistu, vaan ne korvataan leivällä ja jogurtilla. 

Totaalikieltäytyminen on ainoa keino, joka toimii minulle. Karkit ja sipsit roskiin ja sitten yritetään pysyä tiukkana. Kaksi viikkoa on minun kohdalla se aika, jolloin karkinhimo laantuu. Sitä edeltävä aika on yhtä piinaa. Sitä ei oikein tiedä miten päin olla sohvalla, kun ei tuo telkkarin töllöttäminen oikein luonnistu ilman namusia.
Taas kerran yritetään. Karkkilakko alkaa nyt! Pienintäkään karkkia en voi syödä. Sillä juuri tuo harmiton pikku suklaanappi voi olla se, joka laukaisee uuden kierteen. 



Lisää tietoa sokeririippuvuudesta:



Sokru: Sokeririippuvaisten tukiryhmä




Jos pidit blogista, kerro myös kaverille 

2 kommenttia:

  1. Kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa .... tässä kuva ja sana puhuvat. Hyvää yhteistyötä Niini ja Mikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yhdessähän me tätä tehdään. Välillä kinastellaan, mutta useimiten hullutellaan ja nauretaan.

      Poista

Kommenteista hurmaannutaan hymysuin.