keskiviikko 26. lokakuuta 2011

FACELIFT – uudistunut blogi


Tervetuloa uudistuneelle Jopas Jotakin -blogisivulle. Tästä lähtien blogi ilmestyy virtuaalisen lehden muodossa. Sisältö noudattaa samaa linjaa, eli kaikkea järjen ja tunteiden väliltä. Kirjoitusten aiheet käsittelevät mm. ajankohtaisia uutisia, muotia, sosiaalipsykologisia teemoja, runoutta ja arjen huumoria. Tulemme myös jatkossa vierailemaan Pirkanmaalaisissa muoti-, sisustus- ja muiden alojen liikkeissä, joista juttua myös blogissa. 

Tekijät
Kirjoittaja on 30-vuotias nokialainen nainen, joka miettii mitä tekisi isona. Koulunpenkkiä on kulutettu lukemalla sosiaalipsykologiaa yliopistolla. Samalla on pätevöidytty sosiaalityöntekijäksi ja tehty töitä lastensuojelun saralla. Toimittajan ja kolumnistin hommia on kokeiltu paikallislehdessä. Tämä blogi syntyi ajatuksesta kirjoittaa jotain omannäköistä. Asioista, jotka koskettavat, mietityttävät ja naurattavat. 


Valokuvaaja on 31-vuotias nokialainen mies, joka haaveilee valokuvaajan ammatista. Lehtikuvaajan työtä on tullut kokeiltua paikallislehdessä. Oikeusnotaarin paperit löytyvät takataskusta ja maisterin tutkinto on gradun loppuunsaattamista vaille valmis. Valokuvaaminen tuntuu enemmän omalta jutulta, ja kouluttautuminen tälle alalle on työn alla. 


  
Kaikki blogin kuvat ovat kuvaajan käsialaa, ellei muutamassa poikkeustapauksessa erikseen mainita. Mikäli haluat käyttää jotain kuvaa, ota yhteyttä jopas-jotakin@hotmail.fi.

Kerro mielipiteesi
Ihastunut tai vihastunut, tärkeintä on että herätimme mielenkiintosi. Voit kommentoida kirjoituksia, jokaisen tekstin alalaidassa olevassa Comments -kohdassa.  Kommentteja saa myös lähettää osoitteeseen jopas-jotakin@hotmail.fi Samaiseen osoitteeseen voi myös lähettää juttuvinkkejä, oli sitten kyse ajankohtaisesta aiheesta tai sinusta itsestäsi. Ole myös yhteydessä, jos haluat toimia vierailevana kirjoittajana tai jos tarvitset valokuvaajaa.

Mielenkiintoisia lukuhetkiä!

2 kommenttia:

  1. Tämä tosiaan näyttää enemmän lehdeltä. Kiva, että heti sivua avattaessa näkyy paljon kuvia. Jatkakaa samaan malliin.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että tykkäsit. Motivoi jatkamaan isommalla vaihteella. =D

    VastaaPoista

Kommenteista hurmaannutaan hymysuin.