torstai 13. lokakuuta 2011

Hauskaa Epäonnistumisen päivää!


Pieni harmaa hiiri sipsutteli bulevardia pitkin kohti kotikoloa. Kesken kulkuaan pikku hiiri kompastui ja kupsahti pyllylleen. Hävettää, pikku hiiri harmitteli, sillä korviin kantautui naurun remakka. Samalla pikku hiiren silmiä sokaisi kirkas valo. Maassa kimmelsi kultakolikko, jota pikku hiiri ei olisi huomannut laisinkaan, ellei olisi kompastunut. 

Tänään vietetään kansainvälistä Epäonnistumisen päivää. Onnistumista edeltävät usein lukemattomat epäonnistumiset. Epäonnistuminen on parhaimmillaan oppimiskokemus, askel kohti onnistumista. Epäonnistumisen päivä rohkaisee epäonnistumaan. Monet maailman suurimmista keksinnöistä on tehty erheiden kautta. Laborantti ja tutkija, Alexander Fleming ei heittänyt pois pilalle mennyttä bakteeriviljelmää, vaan päätti tutkia havaitsemaansa ilmiötä. Näin syntyi penisilliini, uskalluksesta epäonnistua.  


Miten Suomessa suhtaudutaan epäonnistumiseen?
Suomessa menestytään yhdessä, mutta epäonnistutaan yksin. Kun suomalainen urheilija menestyy, Suomi menestyy. Kun tämä taas epäonnistuu, on tappio henkilökohtainen. Tässä kohtaa tulee mieleen urheilija Mika Myllylä. Tuo suolla harjoitellut karpaasi, joka lopulta vajosi epäonnistumisen myötä. 

Epäonnistuminen on kultaa ja onnistuminen hopeaa. Suomessa epäonnistumisen kulttuuria tulisi parantaa. Pieleen menon ei tulisi viedä uskoa ja rohkeutta yrittämiseen. Päinvastoin, rohkea on se joka yrittää, nousee ylös kaaduttuaan. Epäonnistumisen päivän tavoite on kannustaa yrittäjiä ja osaajia nousemaan jaloilleen, ja yrittämään uudelleen. 

Epäonnistuminen voi hävettää

Talouskasvun ja yritysmaailman kohentamisen lisäksi, Epäonnistumisen päivän konseptia tulisi laajentaa myös kansallisen hyvinvoinnin parantamiseksi. Mokaamisen pelko estää monia toteuttamasta itseään. Unelmien toteuttaminen edellyttää uskallusta, astumista mukavuusalueen ulkopuolelle. Epäonnistumisen pelko on este onnistumiselle, ja tämän takia epäonnistumisen negatiivista leimaa tulisi laimentaa. 

Masennus tuntuu henkilökohtaiselta epäonnistumiselta.  Mitään ei saa tehtyä ja elämä junnaa paikallaan. Häpeä ja epäonnistumisen pelko kulkevat masentuneen mielessä käsikkäin. Suopea epäonnistumisen kulttuuri vähentäisi varmaan myös riskiä sairastua masennukseen.  

On hienoa, että monet julkisuuden henkilöt ovat lähteneet mukaan Epäonnistumisen päivän lanseeramiseen, kertomalla omista epäonnistumisistaan. Kannustan kaikkia jakamaan epäonnistumisen kokemuksen, epäonnistumisen kunniaksi.

Missä minä olen epäonnistunut?
Tilanteita on monia. Olen oman elämäni Bridget Jones, joten monta kertaa olen naureskellut miten tylsää elämäni olisi ilman näitä arkielämän kömmähdyksiä. Mokailu on hauskaa, jos osaa nauraa itselleen. Aina se ei onnistu heti, mutta jälkikäteen on hyvä hörähdellä, ettei häpeän tunne kalva mieltä.


Ottakaa mallia tästä videosta, epäonnistukaa reilusti! Tämä video ei todellakaan ole jäämässä elokuvataiteen historiaan, mutta tekijöille jäi hauskat muistot.


Lisätietoja Epäonnistumisen päivästä, ja miten sitä vietetään Sinun paikkakunnallasi:

2 kommenttia:

  1. Tuli mieleeni ikivanha latinankielinen sanonta "Errare humanun est" eli "Erehtyminen on inhimillistä". Ihan yhtä hyvin voi sanoa, että epäonnistuminen on inhimillistä. Ja mitä pahaa on inhimillisyydessä, ei mitään!

    VastaaPoista
  2. Epäonnistuminen on elämää. "Ihminen joka ei tee virheitä ei yleensä tee mitään."

    VastaaPoista

Kommenteista hurmaannutaan hymysuin.