Elämää helpottava ohje - sinulle mies

Mikä saa miehen suupielet valahtamaan alaspäin ja hien helmeilemään otsalla? Etkö arvannut? Vinkkinä voin sanoa, että asiaan liittyy vaihto. Nyt en suinkaan puhu autonrenkaiden vaihdosta, vaan lakanoiden. Tästä monivaiheisesta prosessista, jossa likaiset lakanat vaihdetaan putipuhtaisiin.  

En tiedä yhtään miestä, joka ei inhoaisi lakanoiden vaihtoa. Ja yhden tunnen varsin hyvinkin. Koska en suinkaan halua mieheni kärsivän, olen kehittänyt häntä ja muita miehiä varten selvät ja simppelit petivaatteiden vaihto-ohjeet. Ohjeissa olen mukaillut autonkorjausohjeita, sekoitettuna tietokone- ohjelmointiin, sillä tunnen monta miestä, jotka taitavat nämä hommat. Pienenä heikkoutena kylläkin piilee se, etten tiedä edellä mainituista asioista juuri mitään, mutta ette te miehetkään tunne lakanoiden anatomiaa, joten tuumailin pulman ikään kuin tasaantuvan itsestään. Joten hyvät miehet, eikös ryhdytä lakanoiden vaihtopuuhiin.

Aloita käärimällä hihat ylös, hengitä syvään ja toistele hiljaa mielessäsi - minä pystyn tähän. 

  
  - Ryhdy itse hommiin, erittelemällä kaikki osat eteesi: A (peitto), B (tyyny), C (patja), D (aluslakana), E (pussilakana) sekä F (tyynyliina). Alla havainnekuva. 

       
   -  Aloitetaan helpoimmasta päästä: nimittäin tyynyliinan vaihdolla. Eli yhdistä partikkeli B, osaan F. Partikkeli B pitäisi oikein asennettuna muodostaa F osan kanssa 90 asteen kulman. Väärää asetelmaa tulee välttää, joten vatupassi toimii hyvin tarkistusvälineenä. Oikaise osa F tarvittaessa.

Nostetaan panoksia ja siirrytään hieman monimutkaisempaan osioon. Muista hengittää rauhallisesti ja pidä itseluottamus koholla.

 -Asettele kappale D, C osan päälle, niin että C osa peittää D kappaleen. Viimeistele kulmat liittämällä D osat C kappaleen alle. Käynnistä tarvittaessa ohjelma C-D uudestaan, jos D kappaleeseen ilmestyy säröjä.

Hyvä, olet pärjännyt loistavasti tähän saakka, joten suoriudut varmaan mainiosti viimeisestä ja kimuranteimmasta vaiheesta.

-Nosta partikkeli E viistosti yläkulmaan ja sujauta kämmenesi yläreunan sivuista sisään. Liitä täten partikkeli E, tarvike A:an. Helpoiten tämä silmänkääntötemppu onnistuu siten, että ravistat partikkeli E:tä muutaman kerran, niin että tarvike A asettuu paikoilleen.

-No niin, onneksi olkoon, nyt sinulla pitäisi olla edessäsi vaihdetut puhtaat lakanat, sekä oletettavasti myös tyytyväinen naisimmeinen (tietenkin edellyttäen, että kodistasi löytyy tällainen).

Kauniita unia, oman kullan kuvia!

P.S. Mies älä hättäile, jos kodistasi puuttuu se kauniimpi osapuoli. Lakananvaihto taito on nimittäin valttia naisrintamalla. Kukaan nainen ei pysty vastustamaan miestä, joka osaa vaihtaa lakanat ja vielä tekee sen mielellään.  

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille

Sinä et kuulu tänne, Beiron – lastenkirja, jonka aikuinen myös mielellään lukee

Innostuneet hännät viuhuvat koiranäyttelyssä taputusten säestämänä. Anna Härmälän lastenkirjassa, ”Sinä et kuulu tänne, Beiron”, koiranäyttelyyn osallistuminen osoittautuu kuitenkin hieman monimutkaisemmaksi seikkailuksi, kun Beiron-koira päättää osallistua näyttelyyn. 

 ”…tunnistan kyllä rotuni, kun näen sen!”, Beiron-koira toteaa ja lähtee etsimään rotutovereitaan koiria kuhisevalta niityltä. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä kukaan ei näytä haluavan Beironia joukkoonsa. Mihin Beiron oikein kuuluu? 

Kuva: Schildts Kustannus Oy

 

”Sinä et kuulu tänne, Beiron” on tarina ystävyydestä ja itsensä löytämisestä. Kirja on Anna Härmälän esikoisteos, jonka hän on itse sekä kuvittanut, että kirjoittanut. ”Sinä et kuulu tänne, Beiron” -kirja, ilmestyi syksyllä Shildstin kustantamana. Kirja tullaan myös julkaisemaan Tanskassa, Lamberthin kustantamon kautta. Kirja on saatavana myös ruotsinkielisenä. 

Moikka Anna, mistä sait ajatuksen kirjan tarinaan?

- Olen aina halunnut tehdä lastenkirjan. Kun saimme avomieheni kanssa koiramme Beironin ja Jorin, aloimme yhdessä pallottelemaan heidän tarinaansa lastenkirjana. Pikkuhiljaa rupesin työstämään satua ihan tosissani. Koiramme ovat hyvin persoonallisia otuksia ja heidän luonteenpiirteiden pohjalta oli helppo alkaa rakentamaan kirjan hahmoja.

Mitä rotua Beiron on?
- Oikea Beiron on kuulemma "Espanjan viemärirotta" ja "mini hyeena". Kirjassa tämä jätetään lukijan tulkinnan varaan.

Yksi kirjan teemoista on suvaitsevaisuus. Mitä suvaitsevaisuus merkitsee sinulle?
Suvaitsevaisuus on aina ajankohtainen ja tärkeä teema. Se on muiden ihmisten mielipiteiden ja näkökulmien kuuntelemista ja kunnioittamista. Suvaitsemattomuutta ei kuitenkaan pidä suvaita.

Olet aiemmin kuvittanut Eevamaria Halttusen kirjoittamat Petra-lastenkirjat. Miltä tuntui kuvittaa oma kirja?
- Ero oman ja toisen kertomuksen kuvittamisessa on suuri. Sinä et kuulu tänne, Beiron -kirjassa olen käyttänyt kuvakerrontaa sarjakuvamaisesti. Olen siis tavallaan kirjoittanut kirjan kuvin. Tekstin olen lisännyt lopuksi niihin kohtiin mihin sitä on tarvittu.

Minne kuuluu Anna Härmälä?
- Norjassa asuessani tunsin itseni vahvasti suomalaiseksi. Kun nyt taas käyvin Bergenissä, huomasin kuuluvani myös sinne. Jos matkustan kauemmas, identifioidun vahvasti pohjoismaalaiseksi. Kuulun sinne, missä minulle tärkeät ihmiset (ja koirat) ovat.

Onko sinulla uutta kirjaa tekeillä?

- Tekeillä on uusi kirja. Se kertoo tällä kertaa Beironin naapurista Jorista. Pyrin myös jatko-osassa käsittelemään vähän hankalampia teemoja leikkisällä tavalla.

Lukiessani upposin kirjan hauskoihin yksityiskohtiin. Pienet veikeät metsäneläimet elävät kirjassa omaa tarinaansa. Minusta miltei tuntui, kuin tarina olisi herännyt henkiin, aivan kuin Beiron olisi tassutellut vierelläni.

Lue lisää kirjailija Anna Härmälästä:

http://www.schildts.fi/fi/forfattare/harmala-anna.html

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille

Rautarouva

Tahdon kertoa teille tarinan mummustani, tästä voimakastahtoisesta naisesta, joka 17-vuotiaana lähti Helsinkiin etsimään parempaa maailmaa. En luule, että mummuni löysi Helsingistä mitään sen suurempaa. Sen hän oppi, että hänen täytyy olla parempi - vahvempi selvitäkseen. Vahva mummuni oli loppuun saakka, niin väkevä ettei hän ajan tullessa osannut päästää irti työlapiostaan.

Puristat tiukasti oikeassa kädessäsi olevaa ruskeata matkalaukkua. Siinä on koko omaisuutesi, pieni maailmasi, sillä tämä Parikkalan tyttö ei ole koskaan ennen käynyt Haminaa pidemmällä. Osaan vain arvailla, mitä mielessäsi tuolloin liikkui, astuessasi höyryävään junaan Parikkalan asemalla. Tämä muutto tapahtui nimittäin kauan ennen syntymääni. Tarkalleen ottaen vuonna 1928, 53 vuotta ennen minun aikaani. Mummu, osasitko edes villeimmissä kuvitelmissasi arvata miltä Helsinki, uusi kotikaupunkisi näyttäisi?  Tunsitko itsesi vieraaksi, kuin eksyneeksi lapseksi, nähdessäsi Helsingin aseman majesteetilliset rakennukset ensimmäistä kertaa? Mahtoiko sinua olla ketään vastassa asemalla? Vai päättelitkö itse tiesi kohti uutta kotiasi ja elämääsi. 

Näihin kysymyksiin sinä et enää vastaa, sillä sinun aikasi päättyi vuosia sitten. Muistan tuolloin seisoneeni haudallasi, pudottaen punaisen ruusun sinulle saattokukaksi. Viimeisellä matkallasi sinä et ollut yksin. Vierelläsi seisoi aviomies, kaksi lasta, lastenlapsineen. Sinun pienestä maailmastasi, oli kasvanut perhe, jonka juuret olivat hajallaan Karjalan mullassa. Tavallaan voikin sanoa, että me olimme kaikki kanssasi tuossa Parikkalan junassa, matkalla kohti Helsinkiä. 

Sinä et ollut mikään pullantuoksuinen mummu. Muistan tuoksusi enemmänkin katkeranpelokkaana, loputtomana taisteluna ikääntyvää kehoasi vastaan. Tätä mummua minä yritin rakastaa, ja rakastinkin omalla tavallani. Se ei aina ollut helppoa ja huono omatunto kalvoi minua sisältäpäin. Kukaan ei ollut sitä minulle kertonut, mutta sitä vain tiesi, että mummua tulee rakastaa, varauksetta. Tämän tiesi se kaksitoistavuotias vaaleahiuksinen tyttö, joka seisoi sairaalasänkysi laidalla.

Mummu, sinä olit joutunut loppuunkulutetun ruumiisi vangiksi. Sinä makasit viimeiset vuotesi halvaantuneena, puhekyvyn menettäneenä, sairaalasängyn pohjalla. Voi, mummu kuinka sinä häpesit. Häpeän löyhkä oli jopa voimakkaampi, kuin vaihtamattomien vaippojesi katku. Ja minä, minä en tiennyt mitä tehdä. En kerta kaikkiaan tiennyt mitä tehdä, sille tunteiden hyökyaallolle, joka syöksyi silmistäsi minua kohti. Näin jälkikäteen toivon, että olisin voinut tehdä jotain hyväksesi, mutta se kaksitoistavuotias lapsi joka piteli sinua kädestä, ei osannut tehdä mitään muuta, kuin toivoa olevansa missä tahansa muualla.

Kuolemastasi on kulunut melkeinpä jo kaksikymmentä vuotta. Hiljattain laskimme isoisän vierellesi haudan lepoon. Ja vielä silloinkin mietin, hiljaa itsekseni, mahdatko sinä vielä olla vihainen. Salaa toivoen, että sinä olisit palannut entisellesi, siksi vahvaksi naiseksi, joka peittosi miehet peltotöissä ja käänsi tuulet puheillaan. Minulla ei ollut kunniaa tavata tätä naista, sillä minun syntyessäsi sinä olit poissa. Jäljellä oli pelkkä varjo, kaunainen haamu. 










Ratakadun velkoja
Kerrottujen tarinoitten kautta olen kuitenkin nähnyt pilkahduksen sinusta, tästä rautarouvasta, joka paiski töitä Helsingin Ratakadun pesulassa 1930-luvulla. Paikan omistaja, herra Leinikainen oli jo pitkään harmitellut erään asiakasrouvansa maksamattomia laskuja. Rouva oli livennyt maksupuuhista, vedoten milloin mihinkin selitykseen. Tieto tästä kelvottomasta asiakkaasta, oli myös eräänä työpäivänä levinnyt mummuni tietoon. Joten hänpä päätti tehdä asialle lopun. 

Mummu lähti siltä istumilta tomerin askelin kohti asiakasrouvan pientä asuntoa. Hän hakkasi rouvan ovea pataljoonan voimin ja syöksyi sisälle, suuri asiakirjasalkku kainalossaan. – Minä olen perintätoimistosta, mummu totesi topakasti. Ennen kuin hämmästynyt rouva parka edes oli ehtinyt tajuamaan, kuka tämä tuimailmeinen nainen oli, joka nyt syyttävin katsein seisoi hänen keittiössään. – Te olette velkaa herra Leinikaiselle. – Ja te annatte ne rahat minulle nyt heti käteen, mummu tokaisi.

Tämän kuultuaan rouva valkeni kauhusta ja lähti kiireen vilkkaan kohti makuukammaria. Kammarista kuului piirongin laatikon kitinä ja peltipurkin kolina. Rouva palasi keittiöön rahat kourassa ja ojensi ne vapisevin käsin mummulle. – No niin, mummu sanoi, löytyiväthän ne markat teiltä. – Vaikka olette kaikkea muuta väittänyt. – Ei kai minulle koidu tästä mitään muuta harmia, rouva kysyi aralla äänellä? –  En kai joudu teidän rekisteriin? – En yleensä tee poikkeuksia, mummu sanoi nuhtelevasti, mutta kun te rouva ne rahat niin sukkelasti löitte käteeni, niin sovitaan, ettei tästä kerrasta tule merkintää. – Mutta seuraavalla kerralla kylläkin tulee. Ja sillä sanomalla mummu käänsi kopisevat kenkänsä kohti eteistä ja paiskasi oven kiinni lähtiessään.

Palatessaan työpaikalleen, Ratakadun pesulalle mummu marssi tyytyväisenä pomonsa, herra Leinikaisen puheille. – Tässä ne nyt ovat, hän totesi, lyöden rahat herra Leinikaisen kouraan. – Siis mitäs markkoja nämä ovat, herra Leinikainen ihmetteli. – Siinä on rouva Viitasen velka, mummu totesi tyynesti. – Satuin kävelemään hänen asuntonsa ohi ja ajattelin, että voisin samalla käydä hakemassa herra Leinikaisen rahat. Herra Leinikainen pyöritteli päätään ja kysyi sitten – millä ihmeen verukkeella te saitte rahat rouva Viitaselta. – Hän oli nimittäin minulle velkaa aika sievoisen summan. – Niin, mummu sanoi pilke silmäkulmassa, sanotaan vaikka näin, että asiaan liittyi eräs asiakirjasalkku ja pari oikein valittua sanaa. – En kyllä vieläkään oikein ymmärrä miten te sen teitte, herra Leinikainen sanoi. – Mutta ei kai sillä ole merkitystä, kun kerran rahat ovat kourassani. –Niin, eipä kai, mummu sanoi hymyillen.

– Kakkua, tuokaa rouva Ruotsalaiselle kakkua, herra Leinikainen huudahti. – Rouva Ruotsalaisen pitää ehdottomasti saada kakkua. Ja niin herra Leinikaisen pienikokoinen sihteeri lähti kipittämään korkeilla koroillaan kohti Aleksanterinkadun leipomoa ja toi mukanaan suurimman kermakakun, minkä vaan saattoi tilata. Ajattelette varmaan, että pelkkä vaivainen kermakakku, palkaksi tuosta vaivannäöstä. Mutta 1930-luvulla työläisperheen rouvat eivät todellakaan juoneet kermakakkukahveja keskellä työpäivää pomonsa konttorissa. Mutta mummunipa joi.

Tämä on se muisto, jonka kaltaisena haluan mummu sinut muistaa. Vahvana naisena, joka ei jäänyt istualleen pohtimaan, vaan ryhtyi siitä seisomalta toimeen. Olenpa melkein varma, että mummuni on kammennut itsenä ylös sairaalansängyn pohjalta ja ryhtynyt helmat paukkuen hommiin. Työtä mummuni ei nimittäin pelännyt, ei varmaan pelännyt paljon muutakaan. Joten voin ymmärtää, että hänen viimeiset vuotensa olivat hänelle suuri shokki, kuin kova isku vasten kasvoja. Mummu, sinä teit niin paljon, joten minun puolesta me voidaan unohtaa ne viimeiset vuodet ja muistella niitä edeltäviä seitsemääkymmentä, jolloin sinä olit Ilmi, voimakastahtoinen nainen Karjalan Parikkalasta.

Post Scriptum: 26.8.2010 vietettiin Ilmin päivää, juuri tuona samana päivänä jolloin minä tästä tietämättömänä kirjoitin mummustani. En ole taikauskoinen, mutta melkeinpä voisin vannoa, että tämä on mummuni tapa sanoa minulle – Kyllä minä olen kuulolla tyttöseni. – Kiitos, että olet pitänyt huolta juuristamme, sillä sen versoista kasvoi puu, jykevä ja suuri. Sen varjoissa kulki nainen, miltei tyttönen vain.

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille

Blogi sai uuden asukkaan

Niini: Hei Mikko, kuka tuo kaveri on, joka seisoo meidän blogin otsikossa?

Mikko: En minä vaan tiedä, kuka se on. En ole nähnyt tuota kaveria ennen, mutta jotain tuttua siinä on. 

Niini: Ahaa, ei tuossa kaverissa mitään tuttua ole, vaan tuossa vyölaukussa kylläkin. 

Mikko: Hei, nyt se taitaa sanoa jotain, kuunnellaan. 

Kaveri: Mä sain tämän vyölaukun Myyrältä. 

Niini: Ai, sinä oletkin Myyrän tuttuja. Ilmankos tuo vyölaukku näytti tutulta. 

Kaveri: Myyrä kertoi, että teillä saattaisi olla tilaa. 

Niini: Tilaa?

Kaveri: Tilaa asumiselle. Voinko muuttaa tänne? Löysin sopivan paikan tuolta ylhäältä. Ja se kellokin raksuttaa, niin mukavasti. Veikkaan, että nukahtaisin heti.

Mikko: Niini, tiedätkö sinä mikä tämä juttu nyt oikein on? Oletko laittanut lehteen asuntoilmoituksen, kertomatta minulle? 

Niini: No, en todellakaan ole. Ja, miten muka tuo katti voisi blogissa asua? Ei kai blogeissa voi asua? Vai voiko?

Kaveri: En minä mikään katti ole. Nimi on Satsuma. Satsuma, niin kuin pienikokoinen appelsiini.

Mikko: Vai, että Satsuma. Perin harmittomaltahan sinä näytät. Minun puolestani saat asua blogissamme.

Niini: Kai se minullekin passaa, mutta et kyllä sitten sovittele minun vaatteita, kun ei olla blogissa. Niin, ja pissaat sitten blogin ulkopuolelle. Ei kai siinä sitten muuta kuin – tervetuloa uuteen kotiin. 

Mitä mieltä olet Satsumasta? Äänestys blogin ylänurkassa  =D

Jos ihmettelet, kuka se Myyrä oikein on. Katso blogikirjoitus: Multainen kutsu. 

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille

Nostalgiapakkaus

Oi, kultaisen rosoinen 80-luku! Kyllä nauratti ja muistoja tuli mieleen, katsoessa Ykkösdokumentti: sukupolvea (Yle 1, ma 21.11). Dokumentti kuvaa 1985 koulunsa aloittaneen luokan elämää 20 vuoden ajan. Itse dokumentti ei ole mikään taidonnäyte, mutta 80-luvulla syntyneille tämä on kyllä aikamoinen nostalgiapakkaus. Vaatteet ja hiustyylit ovat tietenkin legendaarisia. Pastellit ja neonvärit vilkkuvat vaatteissa ja pojilla on komeat takatukat.  90- luvulle tultaessa Leviksen farkut olivat must. Mikään tahansa malli ei tietenkään tullut kyseeseen, vaan sen piti olla 501. 

Täytyy myös todeta, että ennen tehtiin asiat vähän toiseen malliin! Katso itse miten maailma on muuttunut sitten 80-luvun. Bonuksena voi fiilistellä Helsingin vanhoja katunäkymiä.

Jos et nähnyt ensimmäistä osaa eilen, kannattaa ehdottomasti katsoa uusinta, La 26.11,  klo 12.30 YLE TV1. Toinen osa esitetään maanantaina 21.11.201, klo 21.30.

Katso lisää tietoa dokumentista Ylen sivuilta:

http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/dokumentit/ykkosdokumentti-sukupolvi 

Poimintoja muodin huipulta, menneiltä vuosilta

Ruskea-oranssi kameleontti sulautuu sisustukseen.

80-luvulla Sirkus Finlandiassa oli vielä norsuja.

Kettuhattu hännällä oli tosi yes. Veljellä on komeat huopikkaat.

Ihan itse olin tehnyt meille nämä ybermakeet roskapussiasut.

Naapurin ladossa kuvattiin lastenelokuvaa: Kiljusen väen uudet seikkailut. Rekvisiittaa säilytettiin vaarin pihassa ja tietenkin me kokeiltiin istua moottoripyörän päällä. Naapurin kanoista tuli elokuvatähtiä. Harmi, ettei niitä mainittu lopputeksteissä.

Äiti siirsi aina siivotessaan olohuoneen pöydän sivuun, silloin olohuoneen maton päällä oli hyvä ottaa painiottelu.

Näihin shortseihin kiteytyy 80-luvun muoti =D

Tuulipukukansaa paikallisjuna-asemalla!

Keltaiset housut sointuvat hienosti asun muihin väreihin. Asukokonaisuuden kruunaa musta kissa. Osasin jo pienenä käyttää asusteita ;)

 

Hillitty valkoinen, mitä se on? Ripille päästään kerran elämässä ja sen pitää myös näkyä!

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille

Lopettakaa pakkoruotsi – korvatkaa piirileikillä!

-Ai, sinä osaat puhua ruotsia. En ole missään kohdannut niin paljon hämmästystä ja kummastusta kielitaidostani, kuin muutettuani Nokialle 1,5 vuotta sitten. * Seuraavaksi seuraa yleensä kategorointivaihe, sillä ihmisellä on luontainen taipumus ryhmittää asioita samankaltaisten joukkoon. Täten seuraava kysymys onkin yleensä – Oletko sinä ruotsalainen.  – En, minä en ole ruotsalainen. – Ahaa, sinä oletkin suomenruotsalainen. – Tavallaan ja tavallaan taas en. 

  

Nyt seuraa osa, jossa selitän, että äidinkieleni on suomi. Miksi minä puhun täydellistä ruotsia, johtuu siitä, että olen käynyt ruotsinkielistä koulua. Olen räpiköinyt Ankkalammikossa suurimman osan elämästäni. Eli olen soluttautuja, ruotsia puhuva suomalainen, jolla ei ole suomenruotsalaisia sukujuuria. 

Tässä vaiheessa kysymys pakkoruotsista pulpahtaa yleensä pintaan. – Mitä mieltä sinä olet pakkoruotsista? – Tai tietenkin sinä kannatat sitä. – En kannata. – Häh, miten niin et kannata? - Pakko ei ole mielestäni hyvä lähtökohta oppimiselle. – Vapaaehtoinen halu on parempi opinkeino. - Lisäksi nykyään olisi järkevämpää opiskella vaikka venäjää tai kiinaa, jos haluaa työelämässä hyötyä kielitaidostaan. 

Ruotsin opiskelupakon sijaan, minä kannatan piirileikki-pakkoa ala-asteen joulujuhliin. Minulle nimittäin selvisi vasta hiljattain, ettei tätä ratkiriemukasta perinnettä harjoiteta suomenkielisissä kouluissa lainkaan. Piirileikki on laululeikki, jota tanssitaan perinteisten kansanlaulujen tahtiin. Ruotsissa piirileikkejä tanssitaan joulujuhlan lisäksi myös juhannuksena, juhannussalon ympäri. Kyllä piirileikit Suomenkin juhannukseen sopisivat. Tanssittaisiin sisämaalla turvallisesti kokon ympäri, eikä mentäisi vesilasia lähemmäs merta, sillä hukkumistilastot ovat korkeimmillaan juuri juhannuksen tienoilla.

Oikea jalkani lyö jo tahtia suosikki piirileikilleni, Karusellenin rytmiin. Palan halusta päästä pyörimään, tanssimaan koulun juhlasalin ympäri. Ojenna kätesi, nyt me tanssitaan ja lauletaan, lapset ja aikuiset, mummot ja vaarit.

 

Kuuntele/Karusellen

http://www.youtube.com/watch?v=LfPQzlWvlpw&feature=results_main&playnext=1&list=PL050EB45ABDEA0FF0

Karusellen / sanat:

Jungfru, jungfru, jungfru, jungfru skär,
här är karusellen, som ska gå till kvällen.
Tio för de stora och fem för de små.
Skynda på, skynda på, nu ska karusellen gå.
Ha, ha, ha, nu går det så bra
för Andersson och Pettersson och Lundström och ja’.
För ha, ha, ha, nu går det så bra
för Andersson och Pettersson och Lundström och ja’.

Tässä näyte piirileikistä: ”Vi äro musikanter” Ala-asteen koulussani piirileikkiä tanssittiin pianon sävellyksen tahtiin. Näitä veikeitä pelimanneja ei harmi kyllä löytynyt Vantaan Mårtendalsskolasta 80-luvulla.

http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=7&ag=62&t=348&a=8225

* Olisin luultavasti kohdannut samankaltaisia kommentteja ja reaktioita missä tahansa muualla suomenkielisessä kunnassa.

P.S. Terveisiä Arkadianmäelle, poistakaa pakkoruotsi kouluista ja korvatkaa se pakollisilla piirileikeillä!

 

 

 

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille

Tatuointi - ikuista taidetta

Dessi Luu /kuva: Ann-Marie Sohlman

Tervehdys, tatuointitaiteilija Dessi Luu. Työskentelet turkulaisessa Joker The Tattoo Shop-tatuointiliikkeessä.

Miten päädyit tatuointialalle? 
-Päädyin sattumalta alalle tavattuani tatuoijan ja nykyisen kollegani Tuomisen Jussin, joka opasti ja innoitti minut tatuointialalle.

Montako tatuointia itselläsi on?

-Monta, kymmeniä, ei niitä oikeen enää pysty laskemaan.

Tatuointeihin hurahtamisesta puhutaan, kun ihminen haluaa yhä enemmän tatuointeja. Voiko tatuointeihin jäädä koukkuun?

-Tatuointeihin jää ehdottomasti koukkuun! Harva tyytyy yhteen tatuointiin.

Mitä ovat flash – ja custom tatuoinnit?

-Flash on tatuointikuvan malli. Useat tatuointitaiteilijat esim. piirtävät flash-kuvia ja myyvät niitä kirjoina tai sähköisesti netissä. Custom tatuointi on asiakkaan toiveiden mukaan suunniteltu yksilöllinen tatuointikuva.

Minkälaista väriä tatuoinneissa käytetään?

-Tatuointeihin tarkoitettua, allergiatestattua, täysin myrkytöntä tatuointiväriä. Värejä löytyy useita eri merkkejä ja värivalikoima lähes loputon, lisäksi kaikkia värejä voi sekoittaa keskenään.

Haastavin tatuointi, jonka olet tehnyt?

- Haastavimpia tatuointeja mutta samalla myös mielekkäimpiä ovat olleet realistiset väri-tatuoinnit. Esimerkiksi 50-luvun pin-up kuvat ovat suosikkejani.  

                

Mitä asioita et tatuoijana suostu tekemään?

- Kasvoihin en kovin helpolla lähtisi mitään tatuoimaan enkä myöskään mitään loukkaavia rasistisia symboleja mielelläni tekisi. Mielelläni vastaisin myös jättäväni tekemättä kaikki mauttomat, tyylittömät ja tylsät kuvat mutta kun makuasioista ei voi kiistellä niin olen näitäkin kammotuksia pakon edessä joutunut joskus veistelemään =)

 Pikkujoulukausi on alkanut. Teetkö tatuoinnin päihtyneelle?

- En tee tatuointia päihtyneelle.

Suomalainen mies tatuoi silmämunansa mustiksi. Mitä mieltä olet tatuoijana tästä?

 - Kaikki taaplaa tyylillään! Minusta on vaan ihanaa että maailma on täynnä hulluja, erilaisia, erinäköisiä ihmisiä. 

Mikä on tatuoinnissa ”in” tällä hetkellä?

- Tatuoinneissa näkee muoti-ilmiöitä siinä missä vaatteissa tai koruissakin. Tällä hetkellä varmaan tekstitatuoinnit ovat kuuminta hottia, erilaiset elämän viisaudet, nimet ja laulunsanat.

Dessi Luun tekemiä tatuointeja

  

Jokainen polku, jokainen tie, kivinen olkoon mutta eteenpäin vie.

Katso linkit:

www.dessiluutattoo.com

www.jokertattoo.fi

Suomalainen mies, joka tatuoi silmämunansa haastattelussa Maria -talkshowssa.

http://www.ruutu.fi/video?vt=video&vid=207546&video_browser_series_filter=Maria!

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille

Multainen kutsu

Maanantaiaamuna postilaatikko kolahti ja samalla multainen kirje tömähti eteiseen. Tervetuloa uuteen kotiini, kirjeessä luki. Nyt olen saanut myös länsitunnelin kaivettua, joten tulepa kylään keskiviikkona, aamun valjetessa. Terveisin, Myyrä. 

Onpa Myyrällä hieno talo, ihastelen saavuttuani perille. Kuka mahtaa olla arkkitehti? 

Missä itse isäntä mahtaa olla? Myyrästä ei näy vilaustakaan.

 Yhtäkkiä tuttu punainen nenä kurkistaa tunnelin suulta. 
- Hei Myyrä, hauska nähdä sinua!

   

 

Myyrä esittelee ylpeänä uutta kotiaan. - Pidä käpälästäni kiinni, ettet eksy, Myyrä neuvoo.

Arvaa montako tunnelia kodissani on, Myyrä kysyy hymyillen? – Olisiko viisi tai ehkä jopa kuusi, minä arvaan. – Ehei, Myyrä sanoo hymyillen. – Kodissani on sata ja yksi tunnelia. 

 
 Seikkailemme Myyrän kanssa tunneleissa. - Onpa tosi monta tunnelia. - Yksi, kaksi, kolme, menin jo ihan sekaisin laskuissa.

 - Nyt mennään ylös huipulle, Myyrä hihkaisee innostuneena. - Auta minua vähän mäessä. - Sinulla on paljon pidemmät jalat kuin minulla!

 

Ollaanpa korkealla kukkulalla. Sitten Myyrä opettaa minulle tasapainoilua. - Ettet tipahda, pyllähdä alas, Myyrä toteaa.

-  Nämä kuuset olen istuttanut ihan itse. - Niistä kasvaa suuren suuria joulukuusia.

- Tällä keltaisella brum brum -koneella olen kaivanut kaikki sata ja yksi tunnelia. - Onpa sinulla iso brum brum -kone, minä hämmästelen. 

- Kun tästä vivusta painaa, brum brum -kone lähtee liikkeelle. 

- Olipa kiva käydä kylässä, minä sanon ja halaan Myyrää. - Tule pian uudestaan, Myyrä vilkuttaa. 

Myyrän koti on Nancy Holtin tekemä maataideteos, UP and Under.  Valmistuttuaan vuonna 1998 taideteos näytti vehreältä Teletappimaalta. Vuosien varrella tämä hauska taideteos on valitettavasti päässyt huonoon kuntoon. Nyt se kaipaisi kipeästi hoitoa ja rakkautta.  Taideteos sijaitsee Nokian Pinsiössä, osoitteessa Sasintie 561. 

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille