Lapset pohtivat

Vuosien takainen muisto pulpahti pintaan, lukiessani Aamulehden perheilmoituksia. Muistoni liittyi sekin lehden lukemiseen, mutta lehti oli silloin Helsingin Sanomat ja paikka isoisäni keltainen keittiö. Istuimme vastakkaisilla puolilla keittiön pöytää kummatkin lukien ilmoituksia. Kiinnostuksemme aiheet vaan olivat kovin erilaiset. Minä luin vihityt-palstaa ja isoisä kuolleet-palstaa. Olimme hyvin eri elämän tilanteissa, tavallaan niin eri tilanteissa, että meidän oli välillä vaikea ymmärtää toinen toistamme. 

Isoisän vihkisormus sekä isoisän äidin kihla- ja vihkisormukset.

Tänä päivänä minä olen naimisissa ja isoisä ansaitulla levollaan. Ennen poismenoaan isoisä jaksoi vielä juhlia häitäni 97-vuotiaana. Sittemmin kuolema ei ole muistuttanut itsestään kuin vasta viime viikolla. Lukiessani avaruuskirjaa 6-vuotiaille lapsille, kysymys kuoleman jälkeisestä elämästä juolahti yhden lapsen mieleen. Minä muutun papukaijaksi kuollessani, lapsi totesi iloisesti ja jatkoi kertomalla, mitä kaikkea kyseinen papukaija osasi tehdä. Tämän innoittamana myös kaikki muut lapset alkoivat haaveilla papukaijaksi muuttumisesta ja linnut saivat lasten mielikuvituksen siivittämänä mitä hienoimpia piirteitä.

Lapset pohtivat kaikenlaista, se on selvää se. Kuten myös se, että lapsi pohtii asioita oman kehitystasonsa mukaan. Nämä lapset eivät nähneet kuolemaa pelottavan asiana, pikemminkin päinvastoin. Heidän puheissaan kuolema oli pelkkä sivutie papukaijojen mielikuvitusmaailmaan. Joillekin lapsille kuolema on pelottava asia. Lapsen mielessä saattaa pyöriä ajatuksia yksin jäämisestä, jos äiti ja isä kuolevat. Tai häntä voi pelottaa ajatus, että oma kuolema erottaa hänet rakkaista ihmisistä. Ja sitten vielä se kaikkein suurin kysymys: minne ihminen menee kuoltuaan? 

Häissä otettu kuva, joka kuvaa hyvin minun ja isoisäni suhdetta. Yhteys oli, mutta välissämme oli aina yhden sukupolven kokoinen tyhjä paikka. Se maailma johon isoisä syntyi vuonna 1912, oli hyvin erilainen kuin 80-luvun sukupolven maailma. 

 
Minusta lapsen kanssa yhdessä pohtiminen on se kaikkein tärkein asia. Se, että lapsi jää yksin ajatuksiensa kanssa on paljon pahempi asia, kuin se ettei aikuinen osaa vastata kaikkiin lapsen esittämiin kysymyksiin. Kerro asiasta totuudenmukaisesti, niin kuin itse näet asian. Kiertoilmaisuja kuten nukkui pois, tulisi välttää, jottei lapsi ala pelkäämään nukkumaan menoa. 

Olisi myös mielenkiintoista kuulla teidän kokemuksia lasten kanssa juttelemisesta. Aiheena voi olla myös joku muu asia kuin kuolema. Lapset kun osaavat esittää mitä erilaisimpia kysymyksiä ja hyvä näin.  

Jos pidit blogista, kerro myös kaverille