perjantai 11. marraskuuta 2011

Kaija kolahti kaaliin!


Kun kuuntelet musiikkia, kumpaa kuuntelet sanoja vai soundia? Minulle sanat tulevat ykkösenä, mutta myös melodian täytyy olla kohdallaan, muuten ei laulata autossa. Kuulun nimittäin siihen osaan väestöstä, joka lauleskelee ajaessa. 

Muutama päivä sitten räjähti. Kaija kolahti kaaliin, kuulin Kaija Koon uuden singlen: Kaunis, rietas, onnellinen. Biisin sanat ovat kuin lämmin valo, melankolisten sanoitusten maassa.


”…Sä alat vihdoin viimein käsittää ettet sä tarvii lupaa keneltäkään

Oot liian kaunis häpeämään etkä voi yhtään mitään menettää

Joten anna mennä joten anna mennä
Kaunis rietas onnellinen…”

(Kokoelmalevyltä, Kaunis, rietas, onnellinen – Parhaat 1980 - 2011)




 Kaija Koo teki comebackin viime vuonna Irti -albuminsa myötä. Takajoukoissa toimi Apulannan-poikien luotsaama levy-yhtiö. Apulannan keulahahmo, Toni Wirtanen loihti Kaijalle uutta laulettavaa. Sittemmin Kaija lähti tien päälle uuden stailatun imagonsa kanssa ja tämän myötä myös vanhat 1990-luvun hitit ovat taas olleet nosteessa. 

Viime kesänä satuin näkemään Kaijan keikalla. Ajattelin vain vähän kuunnella töiden lomassa. Enhän minä tiennyt, ettei Kaijaa voi vaan vähän kuunnella livenä. Se oli menoa. Kädet nousivat ilmaan ja minä pompin ihan onnessani, muiden kuulijoiden mukana. 

Wow, mikä hyväntuulen lähettiläs. Kaija esitteli itsensä yleisölle, Kaijana Tuusulasta. Hän kertoi ostaneensa uudet farkut. Entisestä farkkujen ostosta oli kuulemma kulunut 20 vuotta. – Mitäs pidätte, Kaija kysyi ja esitteli farkkujaan yleisölle. Ja me tykkäsimme, kädet olivat keikan jälkeen tulenpunaiset taputtamisesta.

Mikä siinä Kaijassa on? Luulen, etteivät nuo biisin sanat olisi kolahtaneet samalla tavalla, jos en olisi nähnyt Kaijaa livenä. Kaija on parhaimmillaan lavalla. Hänellä on taito olla läsnä. Juhlia yleisön kanssa, kuin oltaisiin kaikki samaa porukkaa. ” Joten anna mennä” Kaija! 

Innokas pikku-fani ilmestyi yllättäen lavalle.


Kuuntele Kaija Koon uusi Single: Kaunis, rietas, onnellinen


Hauskaa Viikonloppua!



Jos pidit blogista, kerro myös kaverille Hymy

1 kommentti:

  1. Ooooo, Kaija on ihana <3 Mullekkin kolahti nuo Kaijan sanat, ne on jotenki vaan.. en osaa selittää mutta ne kolahtaa! Suosittelen liveKaijaa <3

    VastaaPoista

Kommenteista hurmaannutaan hymysuin.