sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Lintu lenti...




No voi hyvät hyssykät! Enpä olisi uskonut tämän päivän koittavan, mutta pakko se on myöntää. Olen koukussa Angry Birds-peliin. Niin, kuulitte (luitte) aivan oikein. Minä lintukammoinen ihminen pidän pelistä, jossa kiukkuiset linnut ampuvat itsensä ritsalla possuja kohti. 





Olen saanut aikaan mieheni puhelimen kosketusnäyttöön komeat kulumajäljet pelatessa. Voihan tuota peliä pelata facebookissakin, mutta ei se ole sama kuin kosketusnäytöllä pelaaminen. Ei ainakaan ihmiselle, joka mieluiten puuhastelee käsillään. Töissäkin pitää muistaa, että elä käytä sormia liimatessa, etteivät lapset ota mallia. Paha siinä sitten sanoa, että käytä lastaa, kun itse levittää Erikeeperiä sormilla. Täytyy kai sitten käydä ostamassa uusi Nokia. Muuta merkkiä, kun en suostu ostamaan. Saa sitten mies pitää oman puhelimensa rauhassa. 




Töissä yksi Angry Birds -pehmolelu oli miltei tuhota koko eskarin keittiön. Sen verran vallatonta oli lasten meno. Nyt tämä tapaus naurattaa minua, silloin kyllä ei. Kuului kilinää ja pamaus, sitten tuli hiljaista. Tuo hiljaisuus ei ikinä ole hyvä merkki, mutta tällä kertaa rikki meni vain yksi lasi. 


 Pahoittelut, ettei blogia ole päivitetty vähän aikaan. Joskus vaan on niitä kausia, kun juttu ei luista. Voisihan sitä tietenkin todeta blogissa, että nyt ei ole mitään sanottavaa, mutta ilmaisen sen mieluummin kirjaimellisesti. Eiköhän tuo hymyilevä kevätaurinko sulata minunkin pään ja teksti alkaa taas pulputa mieleni syövereistä. ”Valoa kohti!”


Paisuva pullukka!





Jos pidit blogista, kerro myös kaverille 





4 kommenttia:

  1. Parhaiten se erikeeperi sormella levittyy. Kokemusta on:)

    VastaaPoista
  2. Miten olis Angry Birds lautapeli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä ajatellut, että se voisi olla hauska seurapeli. Kokemuksia?

      Poista
  3. Olen nähnyt pelin kuvissa, mutta en ole päässyt kokeilemaan. Näyttää kuvissa vähän muoviselta.

    VastaaPoista

Kommenteista hurmaannutaan hymysuin.